ajatuksia ystävyydestä vol 2

Joskus vajaa vuosi sitten kirjoittelin ajatuksia ystävyydestä ja jälleen ystävänpäivän tienoilla on tullut mietittyä ystäviä ja ystävyyttä. Ehkä jatkan jotain aivoituksia aiheen tiimoilta... Olen semmoinen pohdiskelija, että jään monia asioita miettimään pitkiksi ajoiksi, olen vähän valitettavasti myös sitä tyyppiä, joka viimeksi nauraa, kun sillä on pisimmät piuhat.

Olen lukenut viime päivinä vanhoja päiväkirjoja ja runovihkoja ym, niitä on hauska lueskella, semmoisia melkein viisitoista-vuotta vanhoja lippulappusia. Harmikseni vain huomasin, että lukion aikaiset päiväkirjani ovat jonnekin hävinneet muuton yhteydessä? Mihin lie joutuneet, toivottavasti eivät ainakaan roskikseen sentään. Harmittaa vain sen takia pääasiassa, että niissä päiväkirjoissa kerrotaan minun ja mieheni ensimmäisistä vaiheista ja niitä on ollut niin kiva lukea aina välillä. Toivotaan, että olen vain laittanut ne jonnekin outoon paikkaan tai jotain ja ne jostain ilmaantuvat.

En tiedä tuleeko tässä nyt mitään elämää suurempia aivoituksia, mutta niistä ystävistä piti vielä sanoa, että olen viime aikoina ollut huono ystävä. Se ei ehkä johdu niinkään ystävistä vaan enemmänkin itsestäni. :/ En jaksa vaalia ystävyyssuhteita niinkuin haluaisin vaan paremminkin koen itseni rasitteeksi läheisilleni. Ei tule oikein pidettyä yhteyttä, koska olen tällä hetkellä niin kertakaikkisen poikki. En jaksa oikein käydä missään, enkä hirveästi jaksa kutsua ketään kylään, joten täydellisen onneton yhtälö on valmis. Haluaisin enemmän viettää ystävien kanssa aikaa, mutta ehkä tämä aika nyt ylipäänsä on sellaista, että lähes kaikki aika menee perheeseen, mikä ei varmaan ole sinänsä vaarallista. Sitä välillä miettiikin, että koska panostaa niin paljon tähän perheyksikköön, niin jaksavatko ne ystävät siellä taustalla odotella vuoroaan? Mutta luullakseni ystävilläni on muita parempiakin ystäviä, joten tuskin kukaan nyt minusta niin riippuvainen onkaan. Mutta kyllä kaikki minun ystäväni ovat silti tärkeitä ja olisin varmasti paaaaaaljon onnettomampi ilman heitä, missä ikinä ovatkaan.

Ystävät hyvät olette silti tärkeitä! Erityisesti eräs rakas ystävä, joka varmaan liian usein joutuu kestämään älyttömyyttäni. En haluaisi kaikkia maailman murheita pelkämään hänen harteilleen vuodattaa, mutta turhan usein niin käy. Mutta arvokas olet minulle, tiedät kyllä! Itselle tulee vaan välillä hirveä syyllisyys kun se ystävyys ei ole semmoista molempipuolista jakamista vaan se on semmoista meikäläisen vuodattamista, jota toinen joutuu ottamaan vastaan. Myös muut ystävät kyllä minullekin voi asioita puhua vaikka en tällä hetkellä olekaan kaikista vastaanottavaisimmalla tuulella.

Olen kuulemma tällä hetkellä kovassa elämänkoulussa, että saa nähdä millaisin arvosanoin siitä koulusta suoriudun, tämänhetkinen väliarviointi ei vaikuta kovin lupaavalta.

Kiitos ja anteeksi ystävät. <3