vuodet vieriä saa

Nyt se paljon puhuttu 30 sitten napsahti mittariin, ilman sen kummempaa kriisiä tai stressiä.

Ei se pyöreiden täyttäminen tuntunut oikeastaan edes miltään, tai siis ihan samalta tuntuu kuin 29-vuotiaanakin. Juhlastressiä ei ollut, koska sille the päivälle oli varattu jo muuta ohjelmaa, joten meni vähän ohi koko synttäripäivä siinä mielessä eikä ehtinyt missään välissä tulemaan mieleen että pitäisi piiloutua peiton alle tai mitään semmoista. Ainoa mikä harmittaa, on etten pystynyt toteuttamaan kaikkia mahdollisia leivontavisioitani, joihin ei kyllä olisi tällä hetkellä edes ollut rahaa. Joten onni onnettomuudessa niin sanoakseni. Mutta onneksi voin korjata tämän juhlintaosuuden vaikka vielä ensi kuussa, eiköhän se pyöreiden juhliminen ole yhtä virallista siihen asti kunnes täyttää 31 ja sitten voikin siirtyä juhlimaan, että täytti 31. :D Ehkä se ikä on vain numeroita.

Mieheltä sain ihanan Lumoava-sarjan Pioni kaula- ja korvakorut. Haaveilin siitä Neidosta (semmonen perhonen, muistankohan sitä nimeä oikein), mutta isäntä oli halunnut keksiä jonkun oman ja oli tuohon Pioniin päätynyt omien empiiristen tutkimusten kautta. Korun mukana oli tällainen teksti:

"Tuulelta suojaan, lämpimään
Alkukesän iloksi kasvattaa kerrannaisen"

Se oli kuulemma miestäkin viehättänyt.

Sain myös vanhemmiltani korut ja huippukivan retro-peilin ja esikoisen kummitädiltä hänen itsensä stailaaman termosmukin sekä Elvarin syötävän ihanan tikkarikaulakorun,  joka oli kyllä itseni valitsema. Hih. Mutta koruja nyt ei voi koskaan olla liikaa.

En saanutkaan nyt muita kuvia lisättyä, höh. Pitänee palata siihen asiaan myöhemmin.    

Ei millään jaksaisi analysoida mitään koska tuli niin kova nälkä eikä ajatus siksi kulje.

parvekenäkymää

Kesäkuu se pyörähti mittariin, ilmojen puolesta ei ole vielä vaikuttanut kovin lupaavalta, mutta eiköhän se tästä vielä petraannu, ollaan ainakin hyvässä uskossa. Kesää olen koittanut edes partsille vähän luoda kesäkukkaostoksilla. Kuva ei ehkä ole edustavin, mutta ehkä se hieman valottaa. Löysin mm. tuommoisen nätin uuden guinean liisan, joka oli nätti aina lehtiä myöten ja muutenkin valikoitui tuommoista hempeää väriä.

Amppeli, kuten liisakin, oli kiva löytö Kodin1:stä. Harmittelen vaan tuota meidän parvekekalustusta, kaipaisivat ehostusta tai jotain..... Parvekkeella säilötään myös lasten ulkoleluja, mikä tekee siitä valitettavan sotkuisen näköisen. Pitäisi varmaan kehitellä joku fiksu säilöntäratkaisu jostain..

hirveen syvällistä itsetutkistelua

Tättärää!

Päätin nyt jatkaa tätä aktiivista bloggaamistani, kun sen niin reippaasti aloitinkin. En meinannun viime yönä saada unta kun mietin mitä kirjoittaisin (olisi pitänyt varmaan alkaa heti kirjoittamaan...), mutta nyt en muista niista fiksuista aivoituksista hölkäsen pölhäystä.. Tiedä sitten olivatko oikeasti kovin fiksuja... Yöllä vaan se ajatus kulkee paljon kirkkaammin, minkäs teet?

äitienpäiväkukat

Olen viime päivinä pohtinut omaa itseäni melko paljon, miettinyt millainen olen nyt, millainen olen ollut ja minkähänlainen sitä sitten tulee olemaankaan. Jonkin verran olen miettinyt myös sitä miltä näyttää ihmisten silmissä. Jonkin verran olen myös miettinyt tapaani esimerkiksi kirjoittaa asioita ja miten ne näkyvät toisen lukemana sekä tapaani puhua. Olemme miehemme kanssa melko sarkastisia ja toki se tyyli puhua esiintyy myös muussa kanssakäymisessäni ihmisten kanssa. Juuri tässä viime viikolla tokaisinkin yhdelle ystävälleni aiheesta puhuttaessa, että sarkasmi on vaarallinen laji.

Nyt varmaan rakas lukijani kysyt, että mihinkäs tulokseen sitä on sitten tultu? Noh, tästähän voisi kirjoittaa koko päivän ja jatkaa vielä pari seuraavaa viikkoa eteenpäin, mutta koitan tiivistää. Olen ollut vuosia oman itseni vanki tai paremminkin ajatusteni vanki. Olen vakuutellut itselle, että en pysty siihen, en kykene siihen, se on minulle mahdotonta, en osaa, en tahdo, en uskalla, mikä johtuu pitkälti siitä että minulla on todella heikko itsetunto. Minua on siinä vaiheessa lyöty paljon lokaan kun olen ollut herkkä ja olisin tarvinnut paremminkin ylösnostamista, mutta se oli silloin ja niitä aikoja en voi enää muuttaa, mutta itseäni voin muuttaa. En oikeastaan tiedä millaiseksi haluan itseäni muuttaa, mutta ainakin itsetuntoani haluan kohottaa. Tiedän että esimerkiksi kauniin minusta saisi ainoastaan menemällä leikkurin pöydälle, mutta mitään niin radikaalia en edes halua. Mieluummin haluan muuttaa ihmisten käsitystä siitä mikä on kaunista kuin muuttaa itseäni vastaamaan sitä kuvaa mitä ihmiset yleensä pitävät kauniina. Tiedän että matka on pitkä ja karikkoinen, mutta ehkä joskus koittaa päivä, että voin olla täysin tyytyväinen itseeni. Olen saanut viettää aikaa siellä kuuluisalla "pohjalla", josta ainoa suunta on ylöspäin, minne koen itse olevanikin matkalla. Vieläkin alkaa sydäntä kivistää ne vanhat ahdistuksen ja väsymyksen tunteet, jotka pitivät vallassaan, mutta nyt tiedän miten toimia jos niitä vielä tulee. Mielestäni sekin on jo jotain. Jotta ei mene ihan itsekehuskeluksi, niin olen minä saanut apua, paljonkin. Arkea on helpotettu, olen opetellut olemaan armollisempi, suhtautumaan tiettyihin asioihin rennommin, olen saanut jutella ja jakaa ajatuksiani, kirjoittaa tätä blogia,.. Monenlaisia konsteja on ollut purkaa omaa sisäistä ahdistusta, ja esimerkiksi toisilla ihmisillä on ollut siinä merkittävä rooli, kiitos siitä heille, he eivät kaikki edes tiedä itseään, mutta jos mietit tarkoittaakohan se minua, niin kyllä, kiitos sinulle myös. <3

Sarkasmilleni tulen tuskin koskaan voimaan mitään, välillä koitan hillitä itseäni, eli jos olet joskus jostain sanomisestani harmistunut, niin ota se meikäläisen kuivana ja suht huonona huumorintajuna ja anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ihan tosissaan, olen huomannut viime vuosina, että yksi lempiaiheitani on itsestäni puhuminen ja muutenkin saatan suoltaa käsittämättömän määrän tekstiä suustani ulos, millä ei ole oikeastaan mitään päätä eikä häntää. Kyse ei ole mistään itserakkaudesta, olen vain tullut siihen tulokseen, että puhumalla itsestään on vähän vaikeampi loukata muita kuin puhumalla noh, vaikka toisista. Ehkä silti voisi vähentää itsestään puhumista ja antaa tilaa muillekin puhua itsestään tai mistä vaan. No mutta eipä siitä sen enempää, jutellaan aiheesta lisää vaikka kasvokkain. :)

pikkuherra vesirokon
kourissa

Viime päivinä myös tuo meidän toukkamme on antanut suuria ilon aiheita, muun muassa väläyttelemällä niitä maan mainioita hymyjään sekä päästämällä eilen oikein hekonaurut äidille ja isälle. On se niin ihana veijari. Nyt huomaa taas kun on semmonen ns. tavallinen vauva-aika (mitä sekin nyt kenellekin tarkoittaa), että miten paljon helpompi on oikeasti nauttia siitä vauvasta, kun ei koko ajan ole hirveän stressaantunut. Tiedän ettei meidän neiti voinut sille mitään, että oli kova vauvana itkemään, jos hänellä otti esimerkiksi mahasta, mutta kyllä se vaan rankkaa aikaa oli ja vaikka hänenkin kanssaan koettiin monenlaista ilonhetkeä, niin kyllä semmoiset vaivat on niin kokonaisvaltaisia olleet, että ihan pitää pinnistellä muistaakseen hyviä vauvamuistoja. Neidin puolustukseksi, niin hän on kyllä niin ihana neitokainen kynsilakkoineen ja ponnareineen ja arvatkaa mitä? Neiti puhuu koko ajan korvakoruista, mikä on tosi outoa, koska itse käytän korviksia nykyään melko vähän etteivät vaan jää mihinkään kiinni ym. Että koskakohan tuo vaatii sitten äitiä tai iskää korvistenlaittoon lähtemään? Itse kun olen ottanut korvareiät vasta 15-vuotiaana...... Hurjaa. Esikoinenkin on oikein tuleva jalkapallosankari, kun tällä viikolla alkaa pienen suuren miehen jalis-treenit. Odotan innolla, koska minusta tulee oikein kunnon soccer-mom. :D

Ehkä nyt olen jaaritellut taas tarpeeksi,

ookke moi!

pitkästä aikaa!!!

Mää sain ny semmotten ahaa-elämyksen, että päivitänpä blogiani! Vitsit! Raukka ihan joutunut heitteille. Samalla seuraan yhtä guilty pleasure-juttuani eli euroviisuja. ;) Jossain välissä suunnittelin jo lyöväni koko blogin kiinni, mutta olen ollut senkin tekemiseen liian laiska. Hyvä minä. Kyllä sitä vaan onkin ollut saamaton. Mutta nyt asiaan.

viimeinen masukuva

pienin ihmeemme

Perheemme siis täydentyi helmikuussa pienellä miehellä. 2630g ja 46cm olivat strategiset mitat tällä pienellä ihmisen alulla. Alku oli jälleen kerran melekoisen hankalaa. Vauva ei jaksanut oikein imeä rintaa, vaan torkahti vähän väliä syliin. Hänelle annettiin lisämaitoa pullosta että saataisiin vatsalaukku kasvamaan, samalla minun piti pumpata, jotta maidontulo ei ehtyisi. Ym. Aluksi vauvan paino putosikin melko reippaasti ja kovin keltaiseksikin hän meni. Kyllä siinä kerran pari kävi mielessä, että mitä jos toi vauva kuolee mun käsiin??? Vaikka on niitä pieniä vauvoja ennenkin ollut, mutta silti kaikki oli välillä tosi pelottavaa. Tuo koko ei ehkä kuulosta pieneltä, mutta itselle se tuntui. Toinen oli niin pieni ja hento raukka. Ei sillä kyllä me synnärilläkin vietettiin muutamia päiviä ihan vauvan tarkkailu mielessä. Plus kaksikuiseen asti rampattiin vähintään viikoittain neuvomassa painoa tarkastamassa.

Nyt painoa on jo kolmekuisella pikkujäbällä melkein viisi kiloa ja kova poika hän on syömään. Alku vain oli hankalaa. Hän on ihana aurinkoinen Hymypoika joka on valloittanut koko lähipiirin olemuksellaan. Aivan heti kun hän syntyi, tuli semmoinen olo, että niinhän sinun kuului meille tulla täydentämään perheemme, rakas pieni mies. <3 että semmoista siirappia.

Paul Tordey Ventovieras

Muuten elämä on pysynyt raiteillaan. Taas kun on imettänyt niin on ehtinyt mm pelata monia kännykkäpelejä, lukemaan kirjoja, (mutta ei ilmeisesti päivittämään blogia), ym. Pakko sanoa että olen ollut vähän kriittisellä tuulella kirjojen suhteen. Mikään ei ole sykähdyttänyt. Luin Eve Hietamiehen Yösyötönkin sillä odotuksella, että se on tosi hauska, mutta sitten se ei ollutkaan minun mielestä yhtään hauska. Päinvastoin! Se oli lähinnä masentava. Ehkä kun elää itse kyseistä vaihetta, ei osaa vielä nähdä sen hassuja puolia. Tai jotain? Mutta onneksi on vielä paaaaljon kirjoja lukematta, eiköhän se wow sieltä taas löydy!

Tampereella käytiin Tampereen teatterissa katsomassa ihana sovitus Les Miserablesista siipan kanssa yhdeksännen hääpäivän kunniaksi. Huh huh! Se oli kyllä aikamoinen elämys, joka vuoroin itketti ja nauratti, näyttelijät olivat hurjan taitavia ja puvustus sekä lavastus olivat todella onnistuneita. Tampereen teatterin päälava on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi Jyväskylän kaupunginteatterin ja siihen oli onnistuttu mahdottumaan kaikki erilaiset setit joissa tarina liikkuu. Huoh. Takuulla menen katsomaan toistaenkin les mis'in. Olin positiivisesti yllättynyt kappaleiden toimivuudesta suomeksi. Olin erityisesti myyty (tämänkin) Eponinen roolisuorituksesta, (Pia Piltz) eikä Tomi Metsäketokaan kaikista epäilyistäni huolimatta ollut hassumpi. Kiitos Tampere! ylen uutinen ko musikaalista

Tammikuussa kävin katsomassa Shrek-musikaalin Jyväskylän kaupunginteatterin esittämänä. Se oli kanssa viihdyttävä pätkä jossa oli vauhdikkaita biisejä ja tanssinumeroita. Oli niin lasten kuin aikuistenkin makuun. Shrekissä Fionaa esitti Maria Lund joka oli aivan ihana! Mielestäni koko musikaalin helmi. Shrek-musikaalin traileri

Odotan jo seuraavaa musikaali-elämystä. :D

Nyt en jaksa pohtia syvällisiä! Olen ollut niin epäsyvällinen viime aikoina, ettei minusta irtoa mitään muuta kuin että perskuta rallaa! Alle kuukausi ja meikäläisen mittariin pärähtää kolmekymmentä! OMG!

Että eihän tässä. Nyt jännätään kuka voittaa viisut, oma suosikkini on rakkaan naapurimme Ruotsin viisuehdokas.
Ja oikeesti koitan kunnostautua niiden kuvien kanssa..

kiire, kiire

apua! Mihin tämä aika menee? Tuntuu vähän siltä että aika ei riitä mihinkään tai kaikki jää kesken tai mikä pahinta, kaikki tavarat, ajatukset ym hukkuu.. Tässä on viime päivinä etsitty kaikenlaistakin tavaraa, mm. lasten kela-kortit olen onnistunut laittamaan väärään paikkaan. Hävetti käydä apteekissa ostamassa lääkettä neidille kun kortti oli kateissa.. onneksi sain antibiootin sillä ohjeella, muuten olisi varmaan jäänyt koko lääke hankkimatta.

Vauva potkii niin mahdottomasti että meinaa välillä tulla kylkiluista läpi, miten siitä yhtäkkiä tulikin niin kova potkivaan kun pari viikkoa sitten oli vielä ihan hissukseen? No ainakaan ei tarvitse ihmetellä tuntuuko liikkeet, kyllä tuntuu näet! Öisin olen jo saanut harjoitella valveilla oloa, puolesta tunnista pariin tuntiin saattaa tulla yöllä pyörittyä hereillä. Päivisin onkin sitten niin rättipoikkipuhki ettei mitään rajaa. Eli vauvan syntymää odotellessa.. Kuljen sitten ympäriinsä semmoiset ostoskassit silmien alla (jotkut kutsuvat niitä vissiin silmäpusseiksi, mutta luulen että se termi ei kuvaa tarpeeksi tulevia silmien alusiani).

En ole kirjojakaan saanut aikaiseksi luettua, nytkin olen viimeisintä lukupiiri kirjaa alle puolessa välissä. Hävettää... on ollut niin paljon hommaa tietokoneella. Vastapainoksi tietokoneelle olen tehnyt ihan vanhan ajan ristikoita, jotta aivot saisivat tekemistä, liikaa joutuu pelaamaan tekniikalla nykyään. :D Enkä yhtään sanaa ole googlesta etsinyt, uskokaa tai älkää. Vaikka välillä on kyllä tehnyt mieli ja huom ne ovat kaiken lisäksi Helppoja ristikoita, joten ei aleta nyt liikaa pröystäilemään.

Kuvia en todellakaan ole saanut aikaiseksi otettua.. aloinkin jo miettimään että koskahan minä niitä mahakuviakaan ehtisin napsimaan? Onneksi tuleva kummitäti huolehti siitä jo edes muutamalla kuvalla. Pidettiin yhdessä äitiyspakkauksen unboxing-tilaisuus ja kyllä ne vaan olivat söpöisiä vaatteita, haalareita ym. Neidille en aikanaan ottanut lainkaan äitiyspakkausta, mutta nyt sitten taas innostuin että jospa tällä kertaa. Ihanat pienet 50 cm vaatteetkin oli lisätty pakkaukseen, kun esikoisen aikaan siinä oli jopa 70 cm kokoisia ja pienimpiinkin 60 cm pieni mies hukkui.
2013-vuoden äitiyspakkaus Kelan sivuilla

Mutta kiitos hei taasen! Jatketaan seuraavalla kerralla

vauvaa ja joulua

Ääks! En ole ehtinyt taaskaan päivittää blogia koska on niin paljon kaikkea puuhaa koko ajan... En kerta kaikkiaan ehdi lepäämään laakereillani. Pitää alkaa kohta tekemään jotain listoja esim mitä pitää tehdä ennen vauvan syntymää tai mitä pitää tehdä ennen meidän joulukuista reissua (meillä on jännä reissu siis joulukuussa tulossa :D ).

On tässä silti elämässä tosiaan eteenpäinkin päästy, vauvalle on pyydetty sentään jo yhdet kummit ja äitiyspakkaus on kohta tulon päällä. Pakko silti todeta että kyllä tämä pikkukolmonen menee tässä mukana melkein ettei edes huomaa. No mutta jos siskoonsa tulee, niin sitten vauvana tuskin häntä pystyy unohtamaan. Ainakin jos äänijänteet ovat yhtään samanmoiset... Suunnittelin tammikuussa meneväni alennusmyynteihin ostamaan jotain kivaa uutta vauvalle ettei tarvitse pelkästään veljen ja siskon vanhoissa vaatteissa olla. Mutta niitä vanhoja tosiaan meillä riittää, joten ei varmaan paljoa tarvitse uusiakaan hankkia. Parin viikon päästä yhdistyksellämme jossa touhuan mukana on kirppis, joten ehkä sieltä koitan bongailla myös jotain. :)

Joulukin tekee vissiin tuloaan.. Kävin ystävän kanssa keskustassa synttärilahjaostoksilla (sekä kurahanskaostoksilla) ja siellä jo ostoskeskuksiin viriteltiin joulukuusia ja jouluvaloja.. Oi oi.. Pitää joku kerta käydä ihan vaan fiilistelemässä joulutunnelmaa keskustassa, sitten kun on kaikki täydessä tohinassa.. Viime vuonna en ehtinyt nähdä edes Sokoksen jouluikkunaa, joten tänä vuonna pitää ottaa se menetys takaisin. Itsekin virittelin jo valot parvekkeelle ja ikkunaan tuomaan iloa tähän pimeän aikaan. Hautausmaalla käytiin Pyhäinpäivänä viemässä kynttilä mieheni isälle ja muutenkin kierreltiin hautausmaata lasten kanssa kynttilöitä ihmettelemässä.

En nyt millään muista mitä piti kirjoittaa, joku päivä pitää ottaa vissiin vielä joku masukuva, ennen kuin koko raskaus on ohi. Ei tiedä tuleeko sitten enää seuraavaa odotusaikaa..

vain elämääni

Hui! En ole ehtinyt taas pariin viikkoon blogiakaan päivittämään. On niin kiireistä tämä elämä... :) Ei vaan, en ole oikein asennoitunut blogin kirjoittamiseen, siitä se vaan johtuu. Olen lukenut vaan kirjoja ja uusiakin on jo jonossa odottamassa. Minulla on aina välillä semmosia kausia että luen ihan hirveästi ja välillä taas en jaksa lukea oikein mitään.

Muun muassa tänään sain juuri luettua Carlos Ruiz Zafónin Marinan, sitä ennen Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja sitä ennen Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät... Vielä on jonossa mm. Sofi Oksasen Stalinin lehmät ja Sara Shepardin Paha plus erinäisiä Agatha Christien ja Stephen Kingin kirjoja. Aloin keväällä käymään lukupiirissä, mistä lukuinnostukseni varmaan onkin peräisin tällä hetkellä.

Lihaton lokakuukin on edistynyt melko hyvin, muutaman kerran olen joutunut lihan himoihin (kuten ystäväni asian ilmaisi), muun muassa Pmmp:n viimeisellä keikalla Helsingin jäähallissa oli vain kana- tai kinkkupaniinia, joten lankeemus siinä tuli, kun oli niin hirveä nälkä. Pakko kehaista vaikka olenkin facebookin puolella kyseenomaista keikkaa hehkuttanut, että se oli jotain niin mahtavaa, että vaikea sanoiksi pukea. Surullista jättää hyvästit niin upealle bändille, mutta aikansa kutakin. Otin vähän tänä vuonna aikaa takaisin kun tämä oli jo neljäs kerta tänä vuonna kyseisen bändin keikalla. Tammikuussa olin Jyväskylän Lutakossa, kesällä Tammerfesteilla ja nyt vielä Tampereen Tähtiareenalla, jossa jäähyväiskiertue myös pyörähti sekä pisteenä iin päälle Helsingin vihoviimeinen keikka.

Lihaton lokakuu on käytetty erityisesti syyslomalla nauttien kalaruuista, nam. Syödään normaalisti niin vähän kalaa että tämä on ollut makoisaa vaihtelua. Sunnuntaina Helsingissä mieheni veljen puoliso hemmotteli meitä itsetehdyllä metsäsienirisotolla (lapset eivät ehkä tuota hemmottelua allekirjoita, mutta hyvä niidenkin on oppia uusiin makuihin) mikä oli kyllä todella hyvää! Olen syönyt esim Rossossa paljon paljon paljon huonompaa risottoa kuin tämä itsetehty. Sitten eilen tein itse itselleni lounaaksi vanhaa kunnon herkkusienikeittoa Valion reseptikirjasta, jonka mukaan olen tehnyt ko keittoa jo vuosia. Päivälliseksi tein soijasuikale-currykastiketta, johon kylläkin päätyi pienen lukihäirän saattamana soijahiutaleita, mutta hyvin nekin siinä menivät. Esikoinen ainakin kehui ja väitti kivenkovaan että siinä on jotain lihaa käytetty. Heh. Tämän reseptin löysin Tämä tavallinen elämäni-blogista ja oli kyllä hyvää, suosittelen kokeilemaan. Laitoin kastikkeeseen tuplamäärän aineita ja sambal oelek-chilikastiketta ainoastaan reilun teelusikallisen ja silti se teki aika tulisen jälkimaun, mikä ei silti meidän lapsia juurikaan häirinnyt. Voin joku päivä näpytellä sen sienikeiton TODELLA helpon ohjeen, sillä ei voi epäonnistua. :)

Loppuun vähän syksykuvia..

vähän vielä mietin

Jäin miettimään että oliko tuo minun edellinen päivitys jotenkin vähän kummallinen taas vaihteeksi.. en osaa vissiin oikein ilmaista itseäni järkevästi. Olen semmonen höpöttelijä ja kaikki minun kirjoitukset ovat sqmanlaista höpöttelyä kuin jos itse kertoisin niiyöyä kasvotusten.

Olen oikeasti tällä hetkellä ihan tyytyväinen elämääni pitkästä aikaa, olen alkanut jo hiljalleen odottaa ihan innostuneena ja toiveikkaana vauvan syntymää. Varmasti sieltä on tulossa uusi hieno persoona. :) olisihan se toki plussaa jos olisi tiedossa joku työpaikka tai edes semmoinen ammatti jossa tietäisin varmasti viihtyväni, mutta onneksi sain lykätä niitä pohdintoja suosiolla hamaan tulevaan. Taas.

pohrintaa helluntailaisuurestani

Nyt on jäänyt vähän blogin päivittäminen, koska ei olla tehty mitään sen ihmeempiä ruokia. Voin pikaisesti kertoilla millä olemme itseämme ravinneet plus ajattelin jotain tarinoida Taivaslaulu-kirjasta, jonka luin viime viikolla.

Lauantaina herkuteltiin päivälliseksi uuniperunoita joihin tehtiin savulohesta semmoinen täyte. Nam! Esikoisella oli hieman epäilyksiä kuorineen syötävästä perunasta, mutta hänkin huomasi että se kuorihan on juuri parasta! Sunnuntaina paistettiin itsetehtyjä pinaattilättyjä. Niistä esikoinen totesi että itsetehty pinaattilätty on parempaa kuin kaupan ja niin ne kyllä olikin. Ohjeen pinaattilättyihin otin ystäväni blogista, joten en ala sitä ohjetta täällä sen ihmeemmin jakelemaaan. Hyväntuulen keittiössä-blogiin tästä
(Kuvat lopputuloksista voin lisätä myöhemmin.) Sunnuntaina iltapäivästä käytiin vähän paikallisessa perhepuistossa veljeni ja heidän kolmen lapsensa kanssa. Paistoimme kiltisti soijanakkeja ja soijachorizoa, lapsille soijanakit upposivat ainakin hyvin ja itsekin niitä söin vielä eilen ranskalaisten kanssa.

***
En ole siis mikään kirja-arvostelija, enkä aiokaan olla, mutta jotain kautta pitää päästä purkamaan ajatuksia, joita Pauliina Rauhalan Taivaslaulu minussa herätti, ajatukset eivät sinänsä liity edes suoranaisesti kirjaan... Viime yönä, kun nuorimmaisemme heräsi yöllä itkemään neljän aikaan aamuyöllä, mietin kirjaa ja tätä blogiani (jos olet lukenut kirjan, tiedät että myös kirjassa esiintyy blogi). Kunnon kirja-arvostelun voit käydä lukemassa esimerkiksi ystäväni Susan kirjablogista Järjellä ja tunteella.

Niinkuin jotkut ehkä tietävät ja olen varmaan asiasta maininnutkin olen itse syntynyt ja kasvanut helluntailaisperheessä, joten siinä mielessä tunnen uskonnollisten yhteiskuntien maailman jossain mielessä. Olen saanut osani hihhuliksi leimaamisesta, olen "saanut" ihmisiä etäännytettyä kertomalla hengellisestä suuntauksestani, olen vastaillut mitä kummallisempiin kysymyksiin, tyyliin kyllä me vietämme joulua. Nyt olen käynyt läpi myös väsymystä ja uupusta pienten lasten kanssa, joten kirjan teemat tulivat omalla kohdallani lähes iholle asti.

Olen tämmöinen kolmannen/neljännen polven helluntailainen, joten on sanomattakin selvää, että meillä on ollut kotona ja sukulaisissa aina vahva osa perhettä helluntailaisuus (mitä ikinä se kenellekin tarkoittaa). On luettu Raamatun kertomuksia, rukoiltu, käyty kokouksissa, lastenleireillä, juhannusjuhlilla, laulettu hengellisiä lastenlauluja ym, olen ollut lapsikuorossa, nuorisokuorossa, lauluryhmissä jne. Lista olisi aika pitkä, nuorten porukoissa tein kaikkea nuorteniltojen järjestämisestä ja leiriohjaajan hommista keittiöhommiin (vapaaehtoisuus kulkee ilmeisesti minulla verenperintönä). Ehkä se piti minut pitkälti kouluaikoina järjissäni, että vaikka koulumaailma oli minulle hirveän raskas, pääsin sitä pakoon seurakuntakuvioihin. Ja vaikka muuten tunsi itsensä hirveen tarpeettomaksi ja turhaksi ihmisolennoksi, oli hetkiä ja paikkoja, joissa pystyi kokemaan olevansa sittenkin tarpeellinen.

Kun 2006 muutimme nykyiselle asuinpaikkakunnallemme, en päässyt mieheni kanssa lainkaan mukaan paikallisen seurakunnan toimintaan. Koimme itsemme liian erilaisiksi porukoihin, joten siksi olemme olleet viime aikoina vain satunnaisia kävijöitä. Se on ollut hirveä harmi, koska kyllä uskova ihminen kaipaa semmoista seurakuntayhteyttä. Minulla on täällä aivan ihania ystäviä ja olen päässyt mukaan monenlaiseen ihanaan toimintaan, mutta semmoista täydellistä ymmärrystä kaikesta kokemastaan ei voi jakaa kuin sellaisen kanssa, jolla on taustalla samanlainen ajatusmaailma. Ehkä sitä yhteisöllisyyttä, johon on lapsesta asti tottunut, kaipaa eniten.

Nyt olen ehkä tarpeeksi pohjustanut asiaani, joten.. Tosiaan, vaikka olen kasvanut uskovassa kodissa jne en ole koskaan kokenut itseäni miksikään tuputtajaksi. En tiedä tietävätkö kaikki tuttuni edes taustaani (no nyt ehkä tietävät), koska elän kumminkin niin omaa elämääni. Minulle usko on henkilökohtainen asia, josta voin kyllä jutella, jos se muuten tulee puheeksi jossain asiayhteydessä. Ehkä se johtaa näistä kiusaamistaustoista, koitan välttää kaiken sellaisen esilletuomista, joka tekisi minusta ns vastenmielisen toisen silmissä. Mutta toisaalta minkäs sitä itselleen mahtaakaan? Haluan pitää itseäni hyväksyvänä ja sallivana ihmisenä enkä halua tuomita tai tehdä liian hätäisiä johtopäätöksiä muista (toisaalta ihminen kun olen, sitä varmasti tapahtuu enemmän kuin olisi tarpeen).

Pidän itseäni siinä mielessä onnekkaana, että minulla on suuri suku, jossa on annettu vähän kaikkien kukkien kukkia, eikä ole joka asiasta alettu saman tein tuomitsemaan helvetin tuleen palamaan. Enemmänkin on painotettu sitä, että muita pitäisi arvostaa ja heistä tulisi välittää omina itsinään. Jos minua katsoo tai kuuntelee on vaikea uskoa, että esim äitini sekä hänen sisaruksensa ovat ehkä maailman optimistisimmasta päästä olevia ihmisiä. Heillä on luja usko ylöspäin sekä muihin ihmisiin. Välillä käy ihan kateeksi että pysty itse samaan. Olen semmoinen skeptinen Tuomas, joka epäilee viimeiseen asti. Jos jossain olen hyvä, niin siinä että syytän mielelläni Jumalaa siitä mitä milloinkin tapahtuu. Miksi annoit minun väsyä? Mikset antanut voimaa jaksaa? Mikseivät minun lapseni käyttäydy kuin pienet enkelit? Ja niin edelleen. Muutenkin taidan olla ihan naurettava esimerkki helluntaisisaresta, mustissa vaatteissa liikkuva ikuinen pessimisti, joka pelkää suurinpiirtein kaikkea pimeästä korkeisiin paikkoihin... Missä on semmoinen luja luottamus, josta olen lapsesta asti kuullut? Ehkä se on tuolla jossain sisimmässä, jossa elää myös se tieto, että olen Korkeimman suojassa? Toivon ainakin niin...

Kyllä minä olen ollut väsynyt, olen ollut masentunut ja alakuloinen.. olen miettinyt miten maailma olisi parempi paikka ilman meikäläistä.. olen laskenut katseeni maahan ja kääntänyt pääni pilkan ja kiusanteon pelossa. On hirveän ahdistavaa kun ihmiset tuomitsevat automaattisesti minut tietynlaiseen kaavaan ja ajatusmalliin, lokeroivat päässään jollekin hullujen tai muuten vaan kummallisten tyyppien osastolle. Olen jatkuvasti altis ennakkoluuloille, joita ihmisillä on mielessään.. Toisinaan tuntuukin siltä, että saa olla mitä tahansa muuta paitsi ei uskovainen. Ei helluntailaisuus sinänsä vielä ketään autuaaksi tee, joten kyllä tässä samaa ihmiseloa eletään kuin mitä muutkin.

En ala erittelemään mitään seurakunnan oppeja tai siitä mikä on syntiä ja mikä ei, uskoisin että jokaisella on omatunto jonka mukaan toimia ja niistä oppiasioista voi keskustella jonkun minua fiksumpien kanssa. Mutta sen haluan myös sanoa, että minun kuullen voi kyllä kiroilla, sitä ei minulta tarvitse pyytää anteeksi (en muuten kyllä pidä ko tavasta). Minun seurassani voi käyttää alkoholia (ei kiitos niitä räkäkännejä, en oikeasti tiedä mikä minua pelottaa siinä humalatilassa, varsinkin sellaisten maajoukkuemiesten...?), tunnen itse rajani ja lähden kyllä pois kun minua alkaa ahdistaa. Ei en halua keskustella kumpi on oikeaoppisempi kaste, lapsi- vai aikuiskaste, luulisin molemmilla pääsevän taivaaseen. Ei joku asia tee minusta parempaa ihmistä, yhtä paskamainen olen kuin muutkin ihmiset kun sille päälle satun. Anteeksi siitä.

Mikä tärkeintä: Ihan sama vaikka mitään Jumalaa tai taivasta ei olisi, ei se sinun elämääsi luulisi häiritsevän, jos minä tuhlaan elämäni uskomalla tyhjään. En mielestäni menetä mitään. Päinvastoin, minulla on ihanat rakastavat vanhemmat ja perhe, jotka eivät ryypänneet ja kironneet ja tapelleet, koskaan ei tarvinnut pelätä väkivaltaa. Minulla on ihana mies, jonka kanssa haluamme samoja asioita ja haluamme kasvattaa lapsistamme hyviä yhteiskunnan jäseniä, jotka kunnioittavat toisia ihmisiä ja vastustavat itsekkyyttä ym. Ei tarvitse miettiä koska mies tulee kotiin ja mimmoisessa kunnossa tai että se kävisi vieraissa, joten on kyllä ihan hirveetä tää mun elämä. Apua.

Voi olla että joskus jatkan tätä pohdintaa mutta nyt ajatus tökkii. Aika pitkä sepustus, toivottavasti joku jaksoi lukea. :) Ei hirveästi mitään punaista lankaa tässä minun kirjoituksessa, mutta ei anneta sen haitata. Suosittelen lukemaan sen Taivaslaulun, itsessä herätti ainakin ajattelemaan tätä omaa sisäistä maailmaa ja omaa tilannetta. Ja teille tutuilleni joille nämä asiat minusta tulivat yllätyksenä: Älä käännä minulle selkääsi, olen edelleen se sama omituinen kaksimielinen mörkö mikä olin tähänkin asti.

kääretorttua ja pizzaa!

Viikko se käy kohti loppua, ensi viikko arkea ja sitten syyslomaviikko, joka mennään lasten kanssa viettämään tuonne mieheni ja minun synnyinseudulle Vammalaan. Katsotaan miten siellä hoituu tämän meidän ruokakokeilumme järjestäminen, mutta yritetään parhaamme. Mieheni perheessä on ihan kunnonkasvissyöjiäkin, joten anopille se ei ole ainakaan kovin uusi asia.

Eilen söin lounaaksi vielä viimeiset ihanat falafel-pyörykät, jotka olivat ehkä parhaimmillaan samana päivänä tehtynä, tai sitten ne eivät tykänneet mikrolämmityksestäni. :( Mutta maku oli silti edelleen hyvä.

Perjantain sekä siskoni ja veljeni porukoitten kyläilyn kunniaksi tein marianne-mansikka kääretorttua (jälleen pirkan reseptillä) sekä yhteistyössä mieheni (joka on oikeastaan se meidän perheen todellinen kokki, minä olen vain apukokki) kanssa kasvispizzaa.

 Marianne-mansikka kääretorttu (alkuper. resepti)

Kääretorttupohja (gluteiiniton):
4 huoneenlämpöistä kananmunaa
1,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
3 rkl tummia kaakaojauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
1 prk vispikermaa
1prk rahkaa
sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan
pakastemansikkaa
(n. 150g) mariannerouhetta

Pidän aina kanamunia nykyään huoneenlämmössä, koska sillä tulee kuohkea taikina. Tuolla kääretorttureseptillä teen usein myös kakkupohjan, koska se onnistuu aina, on nopea tehdä ja hyvänmakuinen. Eli vatkataan munat ja sokeri. Sekoitetaan kuivat aineet ja siivilöidään munasokeri seokseen hiljalleen käännellen. Paistetaan 225° n. 6min. Kumotaan kypsä pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja irrotetaan paistopaperi (siinä vaiheessa yleensä voi todeta onko pohja varmasti kypsä, jos ja kun paperi irtoaa helposti).

Sillä välin kun pohja jäähtyy vatkataan täytteeseen kerma, siihen sekoitetaan rahka, laitetaan hieman sokeria ja vaniljasokeria sekä karamellirouhe (jonka itse rouhimme karkeista, tuli halvemmaksi kuin ostaa sitä valmista rouhetta). Minulla ei ollut kokonaisia pakastemansikoita, joten laitoin anopin tekemää mansikkasosetta, joka oli vielä hieman kohmeista, suoraan rahkaseokseen. Täyte lusikoidaan pohjalle ja kääräistään rullalle, minkä jälkeen laitetaan jääkaappiin maustumaan joksikin aikaa. Oli raikkaan makuinen kääretorttu. :)

Kasvispizzaan laitettiin paprikaa ja sipulia, joita vähän käänneltiin kuumalla pannulla oliiviöljyssä. Lisäksi laitettiin pizzalle ananasta, feta- ja homejuustoa. Olisi voinut laittaa vielä herkkusieniäkin, mutta en muistanut ostaa niitä kaupasta. Mies leipoi tommosen reilun ruokaisan pohjan.

Esikoistamme epäilytti jauhelihan puutos aluksi, mutta kyllä hänellekin sitten maistui. Kääretorttu oli tosi hitti. :)

Tänään tehtiin kauppareissun jälkeen lounaaksi tomaatti vuohenjuustokeittoa, jonka olen joskus oppinut esikoisen kummitädiltä. On muuten hyvää! Eikä tee mieli kaupan valmiskeittoa.

Lihattoman lokakuun julistus!

Tänään alkoi kokeiluhenkisesti lihaton lokakuu! Saa nyt nähdä koska alkaa tekemään mieli leikkelettä, mutta eiköhän tämä kuukausi nopeasti kulu. Kalaa ja kananmunaa kyllä ajattelimme käyttää tässä koko perheen kokeilussa, mutta koitetaan tehdä myös tuttavuutta tofun, soijasuikaleiden ja quornin kanssa. Soijarouhetta olenkin käyttänyt pääasiassa makaronilaatikkoon. Ajattelin samalla tänne blogiini laittaa vähän ruokapäiväkirjaa ja mitä olemme kokkailleet, sain paljon facebookissa jo vinkkejä esimerkiksi kasvisruokiin, että katsotaan mitä päätyy pöytään asti.

Tänään olen syönyt kasvissosekeittoa, johon laitoin porkkanaa, perunaa, sipulia sekä muutaman desin punaisia linssejä, keitto oli eilistä, otin näet jo pienen varaslähdön. Nyt iltaruualla syödään ihan perunamuusia ja uunilohta. Joten ei kovin eksoottisissa merkeissä ole vielä lähtenyt liikkeelle tämä kuukautemme, mutta katsotaan mitä vielä syntyy.

Tämä nyt ei liity tosiaan kasvisruokiin, mutta kesällä tehtiin tuommoista kesäistä espanjanlaishenkistä paellaa. En hirveästi seurannut tiettyä reseptiä vaan heittelin vähän omastakin päästäni juttuja. Lisäksi aika viitteellisiä nuo määrät, koska arvioimme paellaa tehdessä melko silmämääräisesti esim chorizo-makuisen makkaran määrän.



Paella

300-400g maustamatonta broileria
2 sipulia
2-3 valkosipulinkynttä
2 tl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
n. 9 dl vettä
2 kanaliemikuutiota
Wilhelm hot chorizo-makkaraa maun mukaan
5-6 dl pitkää riisiä
n. 2 dl hernemaissipaprikaa
pakastekatkarapuja

(saatettiin heittää vähän jauhettua chiliäkin perään)

Mutta ensimmäisenä tosiaan kuullotettiin sipulia ja valkosipulia öljyssä, tämän jälkeen ruskistettiin broileri. Kun broileri oli ruskistettu, paistettiin myös makkaran siivuja jokunen minuutti. Perään heitettiin mausteet ja riisi, mitä myös pyöriteltiin hetki pannulla paahtumassa. Siihen päälle vesi ja kanaliemikuutiot. Kun seosta oli keitelty melkein valmiiksi (nestettä saattaa joutua lisäämään välillä), lisättiin hernemaissipaprika, vielä hetki keittämistä ja vasta vihon viimeisenä, kun kaikki neste on hävinnyt lisättiin katkaravut.

Paella syötiin lasten kanssa parvekkeella kesäpäivästä nauttien, äiti ja isä lisäsivät omiin valmiisiin annoksiinsa hieman myös Habanero Tabascoa. Nam. Ja oli muuten hyvää! Kannattaa tätä reseptiä vähän googlailla, niin löytää mieleisen, esimerkiksi jos haluaa lisätä vaikkapa simpukoita ja hemapan sijaan voi käyttää toki vaikkapa pelkkää tuoretta paprikaa. Itse keksimme laittaa myös Wilhelmin Hot Chorizoa, koska emme löytäneet kaupasta oikeaa chorizo-makkaraa eli tämä oli meidän versio tästä herkullisesta ja RUNSAASTA ruuasta, riittää varmasti pariksi päiväksi. Tästä myös pystyy tekemään lihattoman version lisäämällä kasviksia ja jättämällä makkaran ja kanan pois.

Palataan niihin kasvisresepteihin sitten toisena päivänä. :)

Lopuksi vielä lokakuun alkamisen kunniaksi Hausmyllyn kuolematon hitti Ikävä lokakuu, enjoy!

flunssaa, flunssaa, syksyllä, syksyllä...

Jee, meillä on sairasteltu nyt viikon verran, hirmu mukavaa. Edellisviikolla torstain ja perjantain välisenä yönä neiti tuli viereeni yöllä nukkumaan, aloin kokeilemaan että miten nää kädet on näin kuumat, mistä tajusin että tytöllähän on kunnon kuume noussut. Niinpä viikonloppu meni iskän hoidellessa pientä kuume potilasta ja äiti humputteli milloin missäkin (oli sattumoisin juuri viime viikonlopuksi sovittu vaikka mitä tyttöjen iltaa, ym). Flunssa tarttui sitten allekirjoittaneenkin, joten olen ollut itse koko viime viikon täysin vetämätätön. Ja tottakai pää ja kaikki paikat aivan täynnä räkää. Plus pikkuneiti hyvin itkuinen koko viikon, käytin sitten neitiä lääkärissä ja löytyipä flunssan päälle korvatulehdus molemmista korvista, ei kiva. Huoh. Voi syksy ja sairastelut.

Asiasta aivan toiseen, nyt olisi saanut vaikka miten ihania syksykuvia, jos olisi vain jaksanut/viitsinyt ottaa. Loppuviikkoa kohti kun säät vaan vilpostuivat, ei ole pahemmin flunssassa tehnyt mieli ulkoillakaan, mutta esimerkiksi viime tiistaina kävin yksien ystävien ja lasten kanssa leikkipuistossa nauttimassa syksyisestä ilta-auringosta. Lauantaina kävimme myös ihmettelemässä maaseudun syksyä ystävien luona. Mukava päivä oli, lasten mielestä lähdettiin liian nopeasti kotiin (kello 22:30). Olikin autossa sitten hiljaista kun muksut sammuivat kuin saunalyhdyt.

Tässä muutama syksyn fiilistelykuva. On tää omalla tavallaan vaan niin kaunista aikaa vielä. Kohta alkaa se inhottava ja pimeä loska-aika, pitää nyt tästä ruskanajasta koittaa nauttia vaikka sitten pienessä flunssassa.

.

lisäys viellä vauva-tekstiin

Piti tulla vielä se lisäämään että enhän minä vaan kuulostanut liika negatiiviselta sen vauvantulon suhteen..? Se ei ollut siis lainkaan tarkoitus.. Ehkä illalla kun on väsynyt ja koittaa nopeasti naputella tekstiä että pääsee nukkuun, ei oikein ajattele mitä kirjoittelee.. :D

Kivaahan se on kun vauva tulee, vaikka se herättääkin monia ajatuksia.. Tiedän että oli se vauva miten itkuinen tai muuta, niin ihana se on omalla tavallaan ihan varmasti. Odotan jo sitä vauvantuoksua. Nyt ehkä osaan suhtautua vähän realistisemmin vauvan tuloon kun tiedän että sieltä ei välttämättä olekaan tulossa rauhallinen tuhisija.

Se koska saan raijattua tänne pinnasängyt ynnä muut onkin sitten toinen tarina.. ehkä sitten tammikuussa. Kiire tulee satavarmasti vaikka nyt tuntuu että aikaa on vielä vaikka millä mitoin.

Päätinpä syksyn (ja ihan kaiken muunkin kunniaksi) uudistaa blogin ulkoasua. Löysin tuommoisen hauskan kirjataustan.. Minähän haaveilen semmoisesta kotikirjastosta, joten tuo tausta saa olla siihen vaikka korvike väliaikaisesti. Mitäs olette mieltä muutoksesta?

Syksyn tunnelmia lapsuudenkodistani. Tässä koivussa on montaa mielikuvitusheppaa pidetty kiinni. :)

sieltä tulee..... VAUVA

Siihen väsymykseen piti palata.. monet tietävätkin itse asiassa jo sen mutta halusin siitä vähän jakaa ajatuksia tännekin.. eli... pikkuinen vauvelihan se meille yllättäen ilmoitti tulostaan kesäkuun puolessa välissä.

Ihmetys oli tosiaan suuri kun siihen tikkuun piirtyi viiva, tunteet menivät laidasta laitaan, koska jo kahden kanssa on toisinaan melko raskasta, entäs kolmannen kanssa sitten.. Hirmu epäuskoinenkin olo on ollut, joten oli ihan kiva, kun ensimmäisessä neuvolassa terveydenhoitaja kurkkasi ultralla, että löytyykö sieltä mitään ja löytyihän sieltä tommonen pieni sentin pituinen rusina, viikkoja tuolloin 7+2. Laskettu aika olisi 15.2. eli vain kuusi päivää eroa esikoisen laskettuun aikaan, joka oli aikoinaan 9.2.

Elokuussa käytiin alkuraskauden ultrassa ja siellä näkyikin jo potra 11 senttinen vauva. Koon puolesta kätilö arvioikin lasketuksi ajaksi 13.2. Aika rauhallinen tapaus oli ultrassa ja tuntuu olevan edelleen. Liikkeitä tuntuu harvakseltaan (johtuu ilmeisesti osittain myös siitä että istukka on edessä), mutta eiköhän tuo ala innostumaan liikkumaan ku viikkoja tulee enemmän.

Nyt tässä lähestytään jo puolta väliä kovaa vauhtia.. toisaalta hirvittää, toisaalta jännittää, kaikkea sekaisin. Eniten tietysti mietityttää, että miten pärjään kaikkien kolmen kanssa (mikä saattaa tuntua kummalliselta koska on perheitä, missä on useampiakin lapsia ja kuulemma nekin monet pärjäävät ihan hyvin?), mutta niin se vain menee.

Alussa olin tosiaankin hirmu väsynyt ja vaan makoilin suurimman osan päivästä, välillä tietysti oli lapsien kanssa ulkoiltava mutta aina kun oli mahdollista vedin pitkälleen. Pahoinvointiakin oli jonkun verran, mikä ei kanssa ollut kovinkaan mukavaa.. neiti tulikin kerran nauramaan viereen kun äiti yrjösi. Ei ollut neiti ilmeisesti selvillä siitä että äidillä ei ollut krapulaa (jolle toki olisikin saanut nauraa ja saakin jos joskus semmoinen vahinko kävisi; mitä kylläkin epäilen suuresti..) vaan ihan muuten piti pönttöä halailla.

Myös kaikki mahdolliset ihanat ja ei-ihanat tunteet ovat nousseet pintaan ja olenkin ihan yliherkkä kyynelehtimään asialle kuin asialle, joten pliis älkää tulko minulle jakamaan mitään lemmikin menetystarinoita tai katkeria eroja. Olisi hirmuisen noloa itkeä enemmän kuin asianomainen itkee (uskon että niin se kuitenkin menisi). Herkkyyteen liittyy myös se että ihoni on ei-niin-kivasti herkistynyt.. kasvoni ovat puhjenneet pahempaan kukkaan kuin yläasteella.. OIKEESTI! Se on ihan hirveää! Vaikka onkin pieni ja vielä aika lievä vaiva, mistä sinänsä olen ihan tyytyväinen, se on melko näkyvä vaiva. Kasvojaan on hankala piilotta, ellen sitten ala pukeutumaan burkaan, mikä olisi taas melko typerää parin finnin takia. En halua oikeasti valittaa, mutta ei ole kiva näyttää naamasta viistoistakesäiseltä. Tästä syystä (ja siitä että näytän nyt jo ihan pöhöttyneeltä) mietin että missä on se raskauden hehku, mistä olen joskus kuullut puhuttavan? Tämä on nyt jo kolmas kerta tässä tilassa ja voin sanoo että näy eikä kuulu mitään hehkuja... Huhuuu?? Hehkuuuu... Missä oleeeet...? Ilmeisesti se on skipannut suosiolla meikäläisen.

Onneksi on vielä tallessa edellisten raskauksien aikaan ostettuja vaatteita.. nyt on voinut ottaa ne käyttöön ja jotain olen ostanut käytettyinä kirppiksiltä ja tutuilta. Esimerkiksi punainen paita, joka minulla on kuvissa päällä on kirppikseltä semmoisesta kahden euron muovikassillisesta vaatteita. Sain siinä isännälle samalla aika monta siistin puoleista t-paitaa. ;) Nyt olen myös Uffilla innostunut käymään ja olenkin sieltä tehnyt jo löytöjä mm. hauska mekkolasten serkkutytön ristiäisiin.

Kampaajalla käyty.

Myös se tosiasia että jälleen on edessä sektio, vaivaa aika ajoin melko paljonkin. Ainahan puhutaan että siihen liittyy paljon riskejä ja sitten kun tietää mitä se siitä toipuminen on, niin en todellakaan odota sitä. Muutenkin olen koko ajan hirmu skeptinen siitä, että kaikki ei vaan voi sujua hyvin, jokin menee kumminkin pieleen. Hyvä minä! Maalata nyt piruja seinille.. No mutta ei ajatuksilleen mitään voi ja tässä on tämä tieto lisää tuskaa-puoli vielä melko voimakkaana läsnä.

Esikoinen on tietysti innoissaan kun nyt nuoremmastakin tulee isosisko ja hänestä tulee kaksoisisoveli (hänen oma terminsä)!

Mutta nyt painuu silmät jo väkisinkin kiinni... zzzzzz...
jatkan myöhemmin juttua ja ajattelin pari sanaa kirjoitella viime aikaisista kokkauksistani myös (olette kumminkin niistä niin kiinnostuneita ;). Thank you and good night! Sanoi Frasierkin.

väsymys

En ole unohtanut blogiani vaikka sitä voisi vaikuttaa. Olen pitänyt kirjoittamisesta kesälomaa ihan sen takia että olen ollut käsittämättömän väsynyt. En ole pystynyt edes lukemaan, kun heti on alkanut nukuttamaan kun olen ottanut kirjan käteen. Voin palata myöhemmin syihin, miksi olen ollut väsynyt, mutta jätetään se tällä kertaa tähän.

Kesä meni lähes sumussa, isäntä oli pitkää päivää kesätöissä ja me lasten kanssa totuttelimme uuteen kotiimme ja uuteen asuinympäristöön. Esikoinen kaipasi kavereitaan vanhasta kodista, mutta en jaksanut millään lähteä kyläilemään vanhan kodin pihaan harva se päivä tai edes harva se viikko, joten tänä kesänä ovat lapset opetelleet leikkimään vähän väkisinkin yhdessä. Ei se aina suju niin mallikkaasti kuin toivoisi, mutta välillä menee jo ihan kivastikin. Kyllä välillä on käyty kyläilemässäkin puolin ja toisin kavereitten kanssa.

Mutta laitan myöhemmin tarkemmin kuulumisia ja ehkä niitä paljon kaivattuja kuviakin. Nyt joudun menemään hammaslääkäriin, koska olen ollut tuhma tyttö ja hoitanut huonosti hampaitani ja nyt hammaslääkärisetä haluaa porata hampaideni lukuisia reikiä. hmph.

Palataan astioille. :)

kesällä kerran

Tässähän on tullut tosiaan pitemmästikin taukoa kirjoittelusta. Meillä oli jälleen kerran muutto tässä viime viikolla ynnä muuta härdelliä, joten on sitten ollut ajatukset jossain muualla kuin bloggaamisessa.

Ihmettelen suunnattomasti tätä että kesä on jo näin pitkällä! Miten se voi olla mahdollista? Eikös juuri ollut lunta ja pakkasta ja nyt luonto onkin kukkeimmillaan? Kyllä se vaan vuosi vuoden jälkeen jaksaa ihmetyttää! Luonto jos mikä saa sisimmän jotenkin aina niin runolliseksi. Varsinkin nyt kun on tullut elämän käänteissä jälleen vähän takapakkia, niin voi luottaa sentään siihen että vuodenajat ne vaihtuvat minusta tai toimistani huolimatta, en voi vaikuttaa kaikkeen ympärilläni tapahtuvaan. Luonto mukautuu jatkuvasti uuteen muotoonsa, olisipa itse yhtä mukautuvainen. Oma elämä on enemmänkin kysymys ilman vastauksia, mukautuvuus jos mikä olisi siis tarpeen, jotta vastauksia alkaisi pikkuhiljaa löytymään.

Mutta niin, oli kyllä hauska sinänsä muuttaa, tykkäämme todella kovasti tästä uudesta asunnosta ja tässä on paljon tilavampaa ja valoisampaa kuin edellisessä, lapsillakin on nyt tilavampi leikkihuone. Jotenkin tuntuu nyt vasta siltä, että me ollaan kotona, hei, meidän perhe on saanut kodin, jossa me oikeasti viihdytään! Toki niitä ihania naapurisuhteita vanhasta talosta jään kaipaamaan, lieneekö vastaavaa naapurisopua tulla enää vastaankaan? Valitettavaa, että saadakseen jotain, joutuu jostain muusta luopumaan.

Juhannusruusut olivat ottaneet jo vähän etumatkaa juhannukseen.

Unikotkin kukkivat jo vuodenaikaan nähden kauniisti.

antaa ajan kulua

Huh huh, tässähän on tullut ihan reilu tauko tähän bloggaamiseen. Tässä on ollut sen verran kaikkea meneillään, etten ole oikeastaan ehtinyt paneutumaan tähän blogi-hommaan sitten lainkaan. Sen enempää selvittämättä, mitä ne kiireet ovat olleet, voin sanoa että se kiire ei tule ainakaan helpottamaan... Ensi viikolla pitäisi taas muuttaa (juuri kun vasta edellisestä selvittiin) ja sitten kotiutua aivan uusiin ympyröihin. Kotipaikkakunta pysyy samana ja kaupunginosakin suurinpiirtein, mutta uusi on silti aina uutta. Joten nyt taas jännitellään miten muutto ja kaikki siihen liittyvä sujuu.

Ei meille oikein edes kuulu mitään? Elämä menee jotenkin niin täysin omalla painollaan, että hyvä kun mukana pysyy? En ole ehtinyt oikein seuraamaan edes mitä maailmassa tapahtuu ja lastenkin kanssa on ulkoiltu niin paljon, että lapsoset tuntuvat suorastaan enkeleiltä. :D Jee! Hyvä ulkoilma ja kiitos ylöspäin hyvistä säistä! Oi että olen ihan nauttinut näistä aurinkoisista päivistä, kun on saanut vain olla. Nuorempikin viihtyy tosi hyvin hiekkalaatikolla ja ooh la laa! Hän viihtyy myös polkupyörän kyydissä lastenistuimessa, jee! Ensimmäinen kulkupeli, mitä vastaan ei ole protestoitu heti ensi hetkistä. Ei sillä, nyt on neiti alkanut hiljalleen jo jaksamaan rattaissa ja autossakin meni kerran parikin tuntia hereillä ihan hyvin pienen evästyksen avulla.

Nyt on ollut jos jonkinlaista kevät-retkeä ja -juhlaa, eli niin se kevät vaan on kääntynyt kesään. Euroviisut on ollutta ja mennyttä samoin jääkiekon MM-kisat. Näistä jälkimmäisistä en osaa sanoa muuta, paitsi että Sveitsille olisin mestaruuden suonut, se oli kyllä niiden kisojen henkinen voittaja. Euroviisuista sanon sen, että niissä kyllä oikea voitti! Tykkäsin ihan hirveästi Tanskan biisistä heti ensi kuulemalta, jopa niin paljon että annoin sille ääneni. Olen kuunnellut ko biisiä tässä parina päivinä non-stop, koska se on niiiiiin hyvä! Kappaleen voi kuunnella ja katsella tästä: Emmelie de Forestin Only Teardrops. Ei se varmaan kaikkia miellyttänyt, makuasioista ei voi kiistellä. Suomi harmillisesti jäi jälleen kerran hännille. Mur. Olisin hieman parempaa menestystä Kristalle suonut, mutta minkäs teet. Rakkaat naapurimmekin unohtivat täysin meidät pisteitä jaettaessa, että kiitti teille! Ei oltais haluttukaan teiltä pisteitä.

Muuuutta ehkä ensi kuun puolella jaksan taas panostaa näihin blogi-päivityksiin. kiitti moi!

voi ihmetyksen kevät

Nytkö se sitten alkoi!? Ihan selvästi tunsin jo kevään tuntua ulkona, huisia. Vielä kun nuo viimeisetkin rumat kinokset suostuvat sulamaan, niin jo alkaa kesäkin kotiutumaan. Meidän perheellä onkin erikoinen kesä tulossa, kun vietämme sen eri lokaatiossa kuin aiemmin ja muutenkin kuviot vaihtuvat meidän osaltamme. Mutta siitä sitten joksus toiste, hieman lähempänä ajankohtaa.

Ei se kevät silti autuaaksi ainakaan meikäläistä tee... Allergialääkettä ollaan esikoisen kanssa vedetty jo kuin viimeistä päivää ja ihana kevätaurinko tai mikä onkaan on saanut pääni särkemään jo toista päivää putkeen. Kyllä on ollut ihanaa. Jokainen roskisreissukin vaatii aurinkolasit vakiovarusteeksi, muuten tulee takuulla sahalaitaa varttin sisään. Plus tuo ah niin suloinen märkä hiekka, joka tulee ulkovaatteiden ja koiran mukana sisälle. *syrän* Se hiekka kun on niin mukava elementti hiekkarannalla ja -laatikossa, mutta kaikista mukavin se on silti kylpyhuoneessa, jolloin sitä saa kivasti siivota hyvät tovit suihkun lattialta, ennen kuin voi käyttää ko. mukavuusvälinettä. Tai eihän sitä oikeastaan kannattaisi siivota, siinähän se hieroisi jalkapohjia. Saisi semmoisen spa-elämyksen kaupanpäälle. Oih ja voih. Herkkänä hetkenä ulkona pikkuiset pilttini kun silittävät poskea niillä jäätävän hiekkasilla hanskoillaan niin saa samalla kuorinnan silityksen lisäksi ja jos se hanska sattuu huitaisemaan vähän poskesta ohi, niin onhan niitä hiekanjyväsiä toki kiva mutustellakin. Saa kivennäisiä. Kyllä elämä on vaan sitten niin mukavaa.

Hiekka on muutenkin aika kiva eritoten rannalla, kun koittaa syödä eväitä ja menee laskemaan sapuskat kädestään, niin eikös joku potkaisi siihen kourallisen santaa sekaan. Siinä sitten leivän mukana maistuu mukavasti hiekka suussa, tietää miltä puluista tuntuu, vai mitkä linnut niitä pikkukiviä syövät? Minkä lisäksi hiekkaa tulee korvistakin ulos kun pääsee kotiin, puhumattakaan pyyheistä, sun muista. Mikä ihme ihmistä sinne rannalla ylipäänsä edes oikeastaan vetää....? Jos vesikin on kylmää ja Suomen suvi on pelkkää vesisadetta ja raekuuroja? No pitäähän siitä kesästä nauttia! Se on varmaan se. Ei vaan, kyllä kai sitä taas joutuu ensi kesänä uskaltautumaan sinne biitsille huolimatta siitä, että saa sen jälkeen syödä hiekkaa. Onneksi on tämä kevät aikaa totutella. Ei tule sitten minään järkytyksenä kesällä vaan on ehtinyt jo ihan asennoitumaan siihen ja myös siihen, että hiekkalaatikkohiekka siirtyy hiljalleen siitä laatikosta imuripussiin joko vaatteissa tai kassissa, mutta pääasiassa kengissä. Sekin matka tapahtuu yleensä eteisen maton tai kylpyhuoneen kautta.

Että hyviä hiekoituksia vaan kaikille! Niin ja kevättä!

kevät keikkuen tulevi

Onks ny joku kevät?? Lunta tulvillaan on raikas kevät-sää... Hieman ilmassa on kyllä sitä kevään tuntua, mutta tuo lumi.... kääk.. ja sitä meni ja satoi vielä lisääkin. Pyh. No mutt eiköhän se ala nyt jo tästä sulamaan, uskoisin.

Nyt tekisi mieli aloittaa joku kevät-perinne, mutta kuka keksisi mikä se olisi? Eikä mitään uimis-juttuja.. Harvemmin suostun uimaan ennen juhannusta, joten joku sellainen perinne mikä ei liity kylmään veteen. Miten olisi vaikka jokin kevät-tanssi? Pitäisiköhän alkaa suunnittelemaan jotain vuotuista kevätkarkeloa omaksi iloksi, jonka voisi toistaa joka vuosi ja se voisi olla yksi kevään merkki.Vähän niinkuin ensimmäiset leskenlehdet! Tai sitten kevät-joiku, minkä voisi vetää tunteella jossain mäenpäällä (ja ehkä siihen päälle se kevätkarkelo..?). Voisi toimia? Yhtä varmaa kuin muuttolinnut keväällä, meikäläinen laulamassa ja tanssimassa luonnonhelmassa.. Kuulostaa enemmän pakanariitiltä kuin kevät-perinteeltä........

Äh missä ylipäänsä on semmoinen kevään tuoma pirteyden tunne? Peräänkuulutan sitä, koska en tunne itseäni yhtään sen pirteämmäksi kuin talvellakaan... Ei tee mieli alkaa puunaan ikkunoita tai muutakaan mitä auringonvalo paljastaa.. Ehkä omaa sisintä voisi vähän puunailla.. sille olisi kysyntää. Heh. Tai vaatekaappia voisi puunata tai omaa tyyliä. Mutta ikkunoita... Ei ei. Ei sinänsä, minulla ei ole kyllä ikinä tullut mitään kevät-buustia suoraan sanoen. Päinvastoin keväällä on ollut aina eniten voimat loppu jo kouluaikoina. Ties vaikka asia olisi joskus toisin.

Pitää ehkä vetää jotain beroccaa tai jotain muuta, niin josko se siivousintokin sieltä tulisi talviunilta kevätaurinkoon.

tue kesää, syö lunta!

En tiedä miltä muista tuntuu, mutta mulle alkaa kohta tämä talvi riittään.. Voisiko kiitos saada kohta jo kevät-moden päälle?? Kiitos! Luntakin vaan tulee ja tulee, ja johan alkaa riittään ainakin meikäläiselle. Esikoinen kysyi tänään, että koska kesä tulee? Ja muutenkin tuo puhuu, että muistatko äiti kun sai pitää shortseja ja muistatko kun käytiin puistossa.. Alkaa selvästi jo jannukin saamaan talvesta tarpeekseen. Pitänee alkaa syömään lunta pojan seuraksi, niin jospa se siitä lähtisi sitten sulamaan ja saisi vatsankin samalla täyteen. Hyödyllistä ja taloudellista kaikin puolin. Miksi ihmeessä pakkanen senkun kiristyy vaan?? Tympeetä. :/