kevät keikkuen tulevi

Onks ny joku kevät?? Lunta tulvillaan on raikas kevät-sää... Hieman ilmassa on kyllä sitä kevään tuntua, mutta tuo lumi.... kääk.. ja sitä meni ja satoi vielä lisääkin. Pyh. No mutt eiköhän se ala nyt jo tästä sulamaan, uskoisin.

Nyt tekisi mieli aloittaa joku kevät-perinne, mutta kuka keksisi mikä se olisi? Eikä mitään uimis-juttuja.. Harvemmin suostun uimaan ennen juhannusta, joten joku sellainen perinne mikä ei liity kylmään veteen. Miten olisi vaikka jokin kevät-tanssi? Pitäisiköhän alkaa suunnittelemaan jotain vuotuista kevätkarkeloa omaksi iloksi, jonka voisi toistaa joka vuosi ja se voisi olla yksi kevään merkki.Vähän niinkuin ensimmäiset leskenlehdet! Tai sitten kevät-joiku, minkä voisi vetää tunteella jossain mäenpäällä (ja ehkä siihen päälle se kevätkarkelo..?). Voisi toimia? Yhtä varmaa kuin muuttolinnut keväällä, meikäläinen laulamassa ja tanssimassa luonnonhelmassa.. Kuulostaa enemmän pakanariitiltä kuin kevät-perinteeltä........

Äh missä ylipäänsä on semmoinen kevään tuoma pirteyden tunne? Peräänkuulutan sitä, koska en tunne itseäni yhtään sen pirteämmäksi kuin talvellakaan... Ei tee mieli alkaa puunaan ikkunoita tai muutakaan mitä auringonvalo paljastaa.. Ehkä omaa sisintä voisi vähän puunailla.. sille olisi kysyntää. Heh. Tai vaatekaappia voisi puunata tai omaa tyyliä. Mutta ikkunoita... Ei ei. Ei sinänsä, minulla ei ole kyllä ikinä tullut mitään kevät-buustia suoraan sanoen. Päinvastoin keväällä on ollut aina eniten voimat loppu jo kouluaikoina. Ties vaikka asia olisi joskus toisin.

Pitää ehkä vetää jotain beroccaa tai jotain muuta, niin josko se siivousintokin sieltä tulisi talviunilta kevätaurinkoon.

muodin huipulle

Plääh... Minulle tulee aina välillä hyviä visioita, että tästä ja tosta voisi kirjoittaa blogiin ja sitten kun alan kirjoittaa, niin en muista enää mitään ko asiasta. Voi jehna. Mutta nyt olen keksinyt sille syynkin! En ole profiloitunut mihinkään tyylisuuntaan! Tämä ei ensinnäkään muotiblogi, ei ruoka-, käsityö-, sisustus-, kirja- tai mikään muukaan järkevä blogi, jolla olisi joku merkitys. Tämä on vaan semmoinen yleinen häröilyblogi, mutta kaippa niitäkin tarvitaan tähän blogien ihmeelliseen maailmaan. Ehkäpä joku saa vielä joskus oivalluksia minun aivoituksistani? Tai jonkin sortin vertaistukea arjen ahdistukseen? Tai sitten vaan mielihyvää siitä, että onneksi ei sentään itsellä mene noin huonosti. Kaikki vaihtoehdot on sinänsä ihan ok, ei sillä.

Mutta jälleen kerran pakko sanoa, että shoppaus himottaisi! Pitää varmaan kohta mennä ihan vain sitä varten töihin, että pystyisin kustantamaan mun shoppailut.. Joku puhelinmyynti tai -kyselyhomma... Hmm joo.. ei. Pitänee siis hillitä shoppailuhimoa vielä vähäksi aikaa, ei taida muu auttaa tähän hätään. Oikeasti minulla on pienet säästöt, jotka suunnittelin sijoittavani johonkin laadukkaaseen vaatteeseen. Huomenna pidän Me&I-kutsut ja sieltä ajattelin tilata itselleni jakun! Semmoista vaatekappaletta minulla ei ole koskaan vielä ollutkaan! Joten ehkä tässä tehdään matkaa kohti tyylikkäämpää minua! Ehkä tästä tuleekin vielä muotiblogi joku kaunis päivä! Ei vaan tuskinpa..

Totuus on, että minua tyylitajuttomampaa saa jo vähän hakea.. En tiedä mitään väreistä, ainoa mitä osaan yhdistellä on musta johonkin muuhun väriin. Tai sen paremmin materiaaleistakaan ole mitään tietoa. Hommaan vaatteeni pääasiassa sieltä, mistä halvimmalla saa. No mutta en pidä itseäni vielä niin aikuisena, että jaksaisin pitää jotain vaatetta kovin montaa vuotta (tai edes kuukautta....), joten siinä tapauksessa ei kannatakaan sijoittaa vaatteeseen. Menee vaan rahat hukkaan, paitsi nykyään on nämä monet kanavat myydä vaatteita eteenpäin. Se on muuten kätevä tapa päästä eroon nurkissa pyörivistä hieman kalliimmista vaatteista. Mutta ei itsellä sellaisia vaatteita niin paljoa ole, että niillä pääsisi vahingossakaan rikastumaan.

Mutta kyllä muotia on mukava seurata ja olen alkanut haaveilemaan muutamista hintavammista korkokengistä, jotka vaan yksinkertaisesti näyttäisivät törkeen hyviltä! Haaveita kai saa olla? :)

Mutta semmoisia aivoituksia tänään. Juu.

syksy saapuu....

Tässähän on ehtinyt kesä kääntymään ihan syksyksi asti ja aina vaan jaksan tuskin ajatusta laittaa blogini päivittämiseksi. Voi minua. Pitäisi nyt skarpata ihan tosissaan, jotta lähtisi taas tämäkin homma rullaamaan... Sillä millä te arvoisat lukijani pystytte lukemaan ajatuksiani, ellen niitä kirjoita säännöllisin väliajoin iloksenne? Ettepä sitten millään, aivan!

Huomasin tässä päivänä eräänä koiraa ulkoiluttaessa, että ilmassa tuoksuu jo syksylle! Ja nythän siellä alkaa jo näyttääkin syksyltä, lehdet kellastuvat, putoilevat puista. Syksyssä on jotain hirmu masentavaa, maan muuttuessa hiljalleen mustaksi ja niljakkaaksi ennen ensilumen tuloa. Toisaalta siinä on myös aina sellaista uuden alun tuntua: Uusi luokka, uusi opiskelupaikka, uusi päivähoitoryhmä, uusi koulu, uudet harrastukset, uusi paikkakunta, uusi asuinalue, uudet ihmiset,... Paljon uutta ja alkavaa. Syksylläkin on näin ollen kahdet kasvot, luontoa sammuttava pimeä puoli ja uusien mahdollisuuksien ja aukeavien ovien puoli. Jännää.

Useimmiten itse olen ollutkin syksystä innoissani, kun on päässyt kesän jälkeen jatkamaan opintoja ja suuntaamaan katseen hiljalleen kohti joulua. Nyt se ei innosta yhtään. Kesän lämpimät illat päättyvät, ulkoilu jää vähemmälle ja enemmän pitää keksiä lapsille sisällä tekemistä. Ei ala uudet kuviot, kaikki vain jatkuu entisellään, muutamaa kerhopäivää ja muskaria lukuunottamatta. Noh, kuten olen jo monesti todennut, että tämä on nyt tätä elämänvaihetta, voipi olla, että jossain vaiheessa kaipaan tätä aikaa. Ja hah! Olen törsännyt nyt kenkiin. Jonkinmoista terapiaa sekin. Oikein korkokengätkin menin jossain heikkouden hetkessä ostamaan, nyt pitäisi vain opetella kävelemään niillä luontevasti, plus tänään semmoiset korolliset nilkkurit ja ai että ne on ihanat. <3  Nyt vaan kysymys kuuluu, että missäs niitä kenkiä käyttäisin? Ehkä keksin jotain.

En tiedä onko tämä outoa, mutta minusta tuntuu nyt muutenkin, että kärsin tällä hetkellä jostain maksimaalisesta kolmenkympin kriisistä! Enhän ole edes vielä kahteen vuoteen täyttämässä kolmeakymmentä, mutta kun aina oli kuvitellut että siihen mennessä on hankittuna hieno ammatti ja omakotitalo, eikä tosiaan ole tietoa vielä näistä kummastakaan. Nyt ajattelet, että hyvänen aika: Kaksi vuotta!? Mutta minä ajattelen, että: KAKSI VUOTTA???!!!???!?!??! Aika on suhteellinen käsite. Piste. Eli nyt on kaksi vuotta aikaa kriiseillä... Okei, ehkä en ajatellut kriiseillä kahta vuotta, ehkä tässä vielä tapahtuukin vaikka mitä. Luotetaan siihen ja luotetaan siihen, että Kaikkeuden Luoja tietää joka tapauksessa, mitä milloinkin tapahtuu.

Olisi kyllä monta muutakin pohdinnan aihetta, mutta enpä taida niitä kaikkia tähän ympätä, riittää toiseenkin postaukseen.

Kiitti moi!

on siis kevät

Hetkittäin epäilen, että lukeeko näitä tekstejä kukaan, edes äiti? Mutta myönnetään, ehkä tämä on minun netissä pyörivä päiväkirja, johon kirjoittelen juttuja lähinnä omaksi ilokseni, mikäs siinä.

Jostain ihmeen syystä soi koko ajan päässä Kevät-biisi, se tulee aina näihin aikoihin mieleen ja siellä se sitten pyörii, kunnes koittaa kesä ja päässä alkaa soimaan kaiken maailman kesä-humpat. No mutta nyt on kevät, säästäkin sen jo huomaa. Vappukin on meinaa ihan just! Kääks, eikä oo ees ylioppilaslakkia käden ulottuvilla tänäkään vuonna. Vaikka sen hankki niin työllä ja tuskalla, sitä ei tule pidettyä edes vappuna. Ehkäpä sitten ensi vuonna tai joskus sitten kolmenkympin paremmalla puolella?

Kesän tulossa on kyllä ikuinen ongelma tuo vaatteiden väheneminen, joka puolestaan paljastaa kaikki mahdolliset epäkiitolliset vyötärömakkarat ja reisimuhkurat. Nunnakaapu alkaa vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta kun katsoo omaa löysää mahaansa peilistä. Miksi sitä joka vuosi joulun jälkeen päättää, että nyt teen tuolle möhkyrälle jotain ja joka ikinen kesä huomaa, että enpä minä sille paljon mitään ole tehnyt.. Tänä vuonna sentään olen oikeasti edes yrittänyt. No eihän siinä, näillä mennään.

Ihana juttu, että meidän kylppäri on valmis ja nyt voi käydä ihan omassa vessassa ja suihkussa. Ei tarvi pelätä että jos mahatauti yllättää, ei olekaan vessa lähellä (tässä tätä minun lasi puoliksi täynnä-ajattelua). Muuten ok homma tuo rempattu kyyppäri on, paitsi että nyt kun ei ole muovimattoa enää lattiassa vaan joku maalattu vaan, niin se lattia on ihan törkeen kylmä! Apua! Kamalinta, mitä tiedän, on kylmänä talviaamuna kylmä vessanlattia. Mutta ehkä se kesällä on semmonen mukava viilennin sitten vastapainoksi, jossa makoillaan kuumana kesäpäivänä? Mutta hei?! Vessa! Kuin siistii?? Ihminen voi olla pienestä iloinen!

Ostin esikoiselle ensimmäistä kertaa semmoisen jättihelium-pallon ja tänäänkin toinen tuli vielä kiittelemään, että kiitos äiti, kun ostit minulle tämän pallon. Ihanaa välillä näinkin päin kaiken yhteenottamisen keskellä. Niin ja pikkunaperollekin tuli ensimmäinen hammas! Nyt saa äiti alkaa varoon ettei tyttö ala pureen oikein kunnolla.

Että näin, kiitti hei!

joku on iskenyt pahemman kerran

Minuun on iskenyt pahaa aavistamatta lastenvaateshoppailuhimo. En tiennyt että se voi tulla vasta näin toisen lapsen myötä, mutta niin vain on käynyt. Itseäni se ihmettää niiltä osin, että en malta sijoittaa kovin suuria summia omiinkaan vaatteisiin ja niitä kuitenkin pidetään kauemmin kuin lastenvaatteita? Ehkä se on jokin luonnollinen siirtymä vauvakuumeesta lastenvaatekuumeeseen? Kaiken lisäksi vauvanvaatteet on niin söpöjä, isommalle haluaa ostaa käytännöllisten vaatteiden lisäksi myös jotain kivoja. Ehkä koitan hillitä itseäni, isäntäkin pysyy tyytyväisenä, kun en ihan kaikkia rahoja törsää.

Puolustuksekseni voin todeta, että isännällä on yhtälailla jonkin sortin ostovimma sillä: Törsäämisestä puheen ollen, isäntä osti meille uuden television! Aiempi telsu oli ensimmäinen rakkaudenhedelmämme, eli häälahjarahoilla ostimme huipun 28 tuumaisen kuvaputkitelkkarin, kyllä se olikin mahtis silloin noin seitsemän vuotta sitten, siinä oli sentään laajakuva ja kaikki! Ai että. Okei, hieman se kalpenee tuolle uudelle perheenjäsenellemme, mutta vain vähän, pikkuisen on tuo tekniikka kehittynyt tänä aikana. Mies oli niin innoissaan, että onpa hyvä ominaisuus uudessa televisiossa kun ruutu sammuu, jos lapsi tulee liian lähelle. Onhan se toki hyvä ominaisuus, koska pojalla on ollut tapana seisoskella television edessä, mutta koita siinä katsoa huippumalli haussa, kun poika heiluu television edessä ja ruutu sammuilee koko ajan. Ehkäpä hän oppisi kohtapuoliin, että siinä edessä ei ihan oikeasti kuulu seisoskella, toivottavasti. Tai sitten äiti saa siirtyä kuuntelemaan tv-ohjelmia, koska ääni kuuluu joka tapuksessa vaikka mitään ei näy. Kaikille niille tiedoksi muuten, jotka olivat jo näppäilemässä tv-lupatarkastajan numeroa puhelimeensa, niin älkää turhaan, luovutamme kyllä säännöllisesti rahojamme ylelle.

Mietin että olenko kertonut pojastamme paljoakaan, kun aina tulee höpöteltyä typykästä? Pikkumies täyttää piakkoin jo neljä, kauhistus! Juurihan tuo syntyi (tätä tulen luultavasti toistelemaan lopun ikääni)? Aika mennyt liiankin nopeaan. Ensin toinen on vauva, joka pölöttää ja hekottelee lattialla leluilleen ja räpistelee vettä kylpyammeessa ja nyt yhtäkkiä hän onkin pikkuinen poika, joka juttelee autoista ja merieläimistä, opettelee aakkosia ja laskee kaikkea mahdollista. Mahtava pikkujätkä meillä! Hän toivoi joulupukilta rattikelkkaa ja kyllä oli ilo ylimmillään pukin kiikuttaessa rattikelkkaa sisälle. "Pukki, onks tää mulle!!?!? Kelle tää on?!?! Pukki mää oon toivonu tällästä!!" Tänään sitten kelkkaa testailtiin, kun oli sen verran lunta että pääsi mäkeä laskemaan. Toisen pojan kanssa mäessä keskustelivat rattikelkoistaan kuin mitkäkin aikuiset konsanaan, hassut. Äidinkin olisi ottanut mukaan mäenlaskuun, mutta epäilen ahterini kyytiin sopimista.

Tässä vajaassa neljässä vuodessa on kotimme valloitanut suoranainen pikkuautojen armeija! Niitä tulee itsekin aina pojalle ostettua tuliaiseksi ynnä muuksi ja luultavasti pikkuautoarmeijamme ei ole vielä edes kokonainen. Ihmettelen suunnattomasti lapsemme kykyä muistaa, mitä autoja hänellä on. Sanomattakin on selvää, että kun jonnekin mennään, mukaan lähtee myös aina kauhianmoinen autolauma. Poikamme logiikka onkin että neljä on enemmän kuin kolme joten enemmän pitää ottaa autoja mukaan kuin äiti tai isä antaisivat ottaa. Mistään pikkuautosta ei voi tietenkään luopua, rikkinäistenkin poislaittaminen on siinä ja siinä. Ehkäpä me kuitenkin teemme jossain vaiheessa hänen kanssaan jonkin sortin leluinventaarion.

Siinäpä kaikki tältä erää, jatketaan taas myöhemmin harjoituksia.