Huomasin tässä päivänä yhtenä, että olen jättänyt tämän blogin ihan heitteille! Apua! Pahoittelut sinulle lukijani ja erityispahoittelut sinulle blogi! Koitan parantaa tapani ja päivittää sinua vastedes tiuhempaan.
Meillähän on tosiaan eskari perheessä ja tuntuu vähän siltä että on saanut menneen syksyn juosta tukka putkella kun on vienyt ja hakenut yhtä eskariin ja toista kerhoon. Vaikka matkat eivät ole olleet pitkiä, on se pukemis- ja riisumisrumba käynyt melkein huonopalkkaisesta työstä. Heh. Mutta oikeesti... pukee yhden, auttaa toista ja kolmatta ohjaa sanallisesti. Sitten pukee itseään siinä samalla. Tehokkuus on saanut ihan uuden merkityksen.
Sitten se itse matka siihen päälle: Yleensä vähintään 1/3 protestoi jotain jollain tavalla, usein se alkaa jo pukiessa, se liittyy ehkä vaatteisiin, ehkä johonkin esihistorialliseen muinaispetoon, ehkä siihen että elämä on niin epäoikeudenmukaista syystä tai toisesta. Useimmiten se on meidän neitimme ja syy: matkan pituus, varsinkin jos viedään vaan esikoista eskariin. Neidin protesti ei tosiaankaan ole hiljaisimmasta päästä, joten ei ihme että mammakin on välillä hieman kireä.
Tätä riemua riittää viitenä päivänä viikossa, toki monena päivänä sujuu ihan hyvinkin kulkemiset, välillä se on ainoosti kuopuksen päikkärit joiden kanssa joutuu säätämään että saadaan isommat kotiin.
Jostain syystä minulle on tuo hakeminen ja vieminen joku voimien ponnistus.. Eikä sitä helpota se kellon kyttääminen. No pääasia että lapset pääsevät kerhoon ja eskariin, kuopus kulkee toistaiseksi mukisematta mukana (paitsi jos hänellä on nälkä tai uni) ja on jalat millä kulkea eteenpäin. :)
Marras-joulukuun vaihteessa meillä oli edessä uusi elämänmuutos kun muutettiin Keski-Suomesta takaisin Pirkanmaalle. Nyt ollaan rakennettu pari kuukautta jo elämää tänne Tampereelle, mutta siitä ehkä enemmän ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti