jo saapui syys

Onhan se syksy jo jonkin aikaa ollutkin, mutta halusin tuollaisen runollisen otsikon nyt ihan muuten vaan. Kuulosti hirveen kivalta. Höh sitä paitsi minullahan on jo yksi otsikko jo on melkein samanlainen, no aivan sama, se on minun otsikko.

Olen miettinyt monesti, että minulla ei ole tässä blogissa kuvia. Hmph. Pitäisiköhän skarpata tässä asiassa? Ei sillä, en todellakaan ole mikään kuvaaja ja suurin osa ottamistani kuvista on kännykän kameralla räpsittyjä valioyksilöitä, joissa valotus ja tarkkuus ovat juuri kohdallaan ja yleensä niistä kysytäänkin, että onko nämä jonkun oikein valokuvaajan ottamia..... Okei, ehkä liioittelin, paitsi siinä kännykkäkamera-asiassa. En osaa ottaa mitään tunnelmallisia syyskuvia tai mitään kuvia, joten ehkä en tällä asialla itseäni stressaa. Jos tänne joskus kuvia ilmaantuu, niin ottakaa ne sellaisena positiivisena yllätyksenä! Eikös?

Meillä on tällä hetkellä meneillään taaperon ehkä ihanin mahdollinen vaihe: Kaappien tyhjennys! Se on oikein mukavaa, kun jokainen kaappi ja laatikko on pakko repiä aukia ja levittää lattialle, levitetyillä tavaroilla voi paukuttaa yhteen, laittaa suuhun (tavaran koosta riippuu tämä; yleensä veitsi, haarukka, lusikka, kauha, tms) ja kulkea ympäriinsä (mieluiten juosten) tai muuten vain heitellä sinne tänne. Jos äiti tai isä erehtyvät estämään kyseisen toiminnan, voi onneksi aina siirtyä seuraavaan kohteeseen... ja siitä seuraavaan... ja siitä seuraavaan..... ja siitäkin vielä seuraavan, jonka jälkeen voikin aloittaa kaiken alusta. Niin fiksuja vanhempiahan emme ole, että hankkisimme mitään vippaskonsteja, joilla kaapit pidettäisiin kiinni, ilman että siinä itse seisoo edessä. On meillä harjanvarsi pitämässä laatikot kiinni, mutta sekään ei ole sataprosenttinen konsti. Muistan kyllä, että esikoisella oli samanmoinen aika (ainakin kummitädin hienosti järjestelemät dvd:t ja kirjat saivat aina kyytiä), mutta en muista miten kauan se vaihe otti ja oliko hävitys yhtä totaalista kuin tämän jälkimmäisen naperon. Voi mun päiviä! Kunpa vaan kaiken voisi nostaa jonnekin katon rajaan ja pitää siellä seuraavat kuusi kuukautta. (Vastedes kaikki vieraat tulevat meille miettien, onko tämä lusikka mahdollisesti pyörinyt noiden olkkarin matolla...? Vastaan jo etukäteen: Luultavasti.)

Sitten kun pienempi malttaa hetkeksi jättää kaapit, hän siirtyy isoveljen leikkejä seuraamaan, joka ei ole veikan mieleen sitten lainkaan. Mikähän olisi semmoinen hyvä konsti saada isompi olemaan välittämättä, vaikka pienempi tulisi viereen touhuamaan? Ne veikan leikit vaan on niin älyttömän jänniä, että pakkohan siihen on viereen mennä kökkimään ja ottamaan itsekin parit pikkuautot. Yhteisleikkejä odotellessa... Tai miten selittää yksi-vuotiaalle, että äläpäs nyt mene sotkemaan niitä veikan kivoja leikkejä? 

Että semmoista hauskaa meillä tällä kertaa.