Olen kyllä pahemman kerran päässyt laiminlyömään tätä kirjoitusprosessia, syytän tai kiitän siitä erinäisiä tekijöitä, joista kerron ehkä myöhemmin, sitä ennen muuta: Nyt on sitten Suomen maalle valittu uusi resitentti, eikä tarvitse siitä enää puhua eikä ajatella edes koko asiaa. Huh, jo helpotti. Harmi vain että kuulemma kunnallisvaalit pukkaa jo päälle (oliko ne ylipäänsä kunnallisvaalit, jotka oli tulossa? Ei voi muistaa.). Pitänee harjoitella jo valmiiksi jotain teräviä argumentteja tuleville ehdokkaille, kun käy torilla hernekeitolla ja kahvilla ehdokkaiden/ puolueiden piikkiin.
Sen lisäksi että meille on valittu uusi kansan nokkamies, esikoisemme täytti hurjat neljä-vuotta! Nyt ilmeisesti moni asia muuttuu, mm. miettimispenkki jää pojan mukaan historiaan, ruokaa tarvitsee syödä vähemmän kuin kolme-vuotiaana tai ruokapöydässä ei tarvitse edes istua ja ylipäänsä vanhempia ei tarvitse kuunnella enää lainkaan, nämä viimeiset kolme havaintoa on äiti tehnyt käytännössä. Jos tällaista on neljä-vuotiailla, niin mitä se on viisi-vuotiailla? En uskalla edes ajatella koko asiaa. Vai lisääntyykö uhman määrä ekspotentiaalisesti syntymäpäivän jälkeen? Vai mikä tahtoikä nyt onkaan? Jää siis nähtäväksi ja jännitettäväksi.
En muista olenko maininnut että aloitin jonkinlaisen makealakon joulun jälkeen? Eipä ole kyseisessä lakossa hurraamista, sillä se ei ole oikeastaan vaikuttanut mitenkään elämääni vielä tähän mennessä. Ehkä kaupassa ei tee mieli ostaa niin paljon kaikkea kuin yleensä? Ainakin nämä synttärit sun muut juhlat ovat saattaneet minut kiusaukseen ja lankeemukseen kerta toisensa jälkeen. Ehkä julistaudun näennäiselle makealakolle, jolloin ei tarvi miettiä niin paljon seurauksia ja voi kehua silti itseään, kun kumminkin jaksaa liikkua. Tai sitten koitan vain vanhanaikaisesti vähentää makean syöntiä tai edes makean ostamista (toisaalta en syö juurikaan esimerkiksi karkkia, mutta toki pullat sun muut menee...).
Nyt niitä syitä miksi en ole saanut aikaiseksi päivittää blogiani. Luonnollisesti poikamme synttärit veivät ihmeen paljon aikaa, kun joutui siivoamaan viikonpäivät tätä läävää (Mun koti ei oo läävä on muuten mainio Smurffihitti, suosittelen. ;) viikonpäivät. Toinen syy siivousintooni oli odotettu vieras; esikoisemme kummitäti, joka työskentelee tällä hetkellä ulkomailla ja on siksi melko harvinainen, mutta sitäkin odotetumpi vieras. Hän oli myös yksi syistä, minkä takia en ole ehtinyt paneutumaan ajatuksiini. Häneen liittyy vielä sekin syy, että lähdin lasten kanssa viemään kummitätiä kyläilyn päätteeksi kotipaikkakunnallemme, jossa viivyimme pikkuisten kanssa sitten muutaman päivän. Jännitti ihan ihan hirveästi ajaa kolmisin lasten kanssa takaisin kotiin, olen muutenkin niin arka ajamaan autoa, mutta jipii, me selvisimme kuin selvisimmekin tai siis minä selvisin. Pienempikin heräsi vain pieneksi hetkeksi itkeskelemään kesken matkan, mutta nukahti nopeasti takaisin. Hyvä me. Voin sanoa, että ylitin itseni monin kertaisesti, koska olin niin kovasti pelännyt sitä lasten kanssa lähtemistä. Mukava kun oli menomatkalla aikuistakin seuraa.
Jonkun mielestä tuommoinen hehkutus voi kuulostaa oudolta, mutta olen oikeasti niin onneton ratin takana! Tiedän tiedän, pitäisi vain ajaa enemmän ja useammin, mutta ei se ole niin helppoa kuin miltä kuulostaa. Jos oikeasti on koko ajan kamalassa paniikissa ja niska ja selkä jäykkinä jännityksestä niin ei hyvin mene. Toivottavasti tämäkin on vain ohimenevää ja helpottaa pikkuhiljaa, erityisesti jos asumme tulevaisuudessa sellaisessa paikassa, että on pakko käyttää autoa. Nyt liikkuisin mieluiten kävellen, pyörällä tai bussilla, jos siis on pakko edes lähteä kotoa mihinkään.
Luulen että tämä autokammotukseni juontaa siihen kun pian ajokortin saamisen jälkeen kolhaisin parkkipaikalla vieressä olevaa autoa (ei siis mikään paha tapaus, ei vaatinut uhrejakaan muuta kuin sen toisen auton kyljen maalipintaa ja jonkin sortin lommon), mutta jotenkin siitä jäi pelko persiiseen jaaaaa tästähän ei siis ole kuin kohta se kymmenen vuotta. Eli ehkä tässä alkaa olemaan pakkokin skarpata itseään pikkuhiljaa.
mutta semmottis tällä kertaa, ehkä jatkan taas huomenna. Ehkä en.
nonni jälleen tää blogi teki mulle tepposet, kun en muistanut että se laittaa julkaisupäiväksi sen jolloin olen aloittanut tätä kirjoittamaan ja tänään kun sen julkaisin on siis oikeasti jo sunnuntai, oli hetken aikaa muhimassa tuo teksti.
VastaaPoista