elämänpiiri

Tulipa eilen sitten mieleen heti, kun olin postannut edellisen tekstin, elämänpiiri. Ehkä se oli joku mielleyhtymä niistä meidän naapureista.

Pakko tähän väliin sanoa, että on meillä muitakin läheisiä kuin ne naapurit ja sukulaisiakin asuu kiitettävän lähellä, joten en heitä halunnut millään tavalla aliarvioida. Hekin ovat tärkeä osa elämäämme. Ehkä se oli lähinnä semmoinen osoitus, että tutustukaa tekin naapureihinne, voitte yllättyä iloisesti.. tai sitten ette. :D

Mutta niin siitä elämänpiiristä. Se on minua tässä jo mietittynät parikin viikkoa, kaikki alkoi siitä, kun ärsyynnyin siitä, että jonkun naapuritalon remppamiehen auto oli parkkeerattu pelastustielle, jota käytämme esimerkiksi vaunuvarastolle mentäessä. Poltin hihat ihan tosissaan näinkin isosta asiasta. Siitä lähti sitten tämmöinen ajatus, että vissiin se, kun on niin paljon kotona ja se ns. koko maailma keskittyy tällä hetkellä lähestulkoon tähän kotipihaan ja lähimarkettiin, niin kaikki pienetkin asiat alkavat tuntua isoilta: Väärin parkkeeratut autot, lehtiuutiset, keskustelupalstojen keskustelut ja niin edelleen. Provosoidun paljon herkemmin kuin ennen ja laitan sen kyllä osittain näiden pienten kuvioiden piikkiin. Ihmettelin ennen miten jotkut jaksavat olla viimeisen päälle naapurikyyliä tai kirjoitella netissä keskustelupalstoilla näppäimet sauhuten jostain semi-turhasta, nyt olenkin lähestulkoon yksi heistä! WTF?

Eikä tämä oikeasti johdu siitä, että minulla kaatuisi seinät kotona päälle tai mitään sellaista. Olen opiskellut niin pitkään että tauko taas tekee hyvää ja töihinkään ei ole vielä kiire, mutta ei se muuta sitä oman maailman pienuutta, pienenä se pysyy ja piste. On se jännä, miten asiat saavat eri mittasuhteet ja kärpäsistä alkaa tulemaan niitä härkäsiä, kun omat kuviot eivät ole kovin ihmeelliset. Ehkä kun ei tarvitse pohdiskella mitään oikeasti järkevää, niin ehtii pohtimaan monia sellaisia asioita joihin ei ole ennen edes kiinnittänyt huomiota. Joten päätelmä on että tämäkin on väliaikaista. Väliaikaista kaikki on vaan.. Parin vuoden päästä ehkä nauran itseäni, että olen jaksanut murehtia niin antaumuksella jotain rattaiden jalkapeittoa. (Oikeasti päästin itkun koska jalkapeiton nepparit olivat irtoilleet! Repikää siitä.)

Onneksi on tosiaan sitä juttuseuraa ja kyläilypaikkoja, pysyy edes jokseenkin suhteellisuuden rajoissa nämä minun pääni sisäiset pohdinnat. :D Ja toisaalta olen ihan tyytyväinen että pahimmat ongelmani ovat tällä hetkellä tätä tasoa, eivät asiani taida ihan hirveän huonosti olla.

PS. En oikeasti ole mikään pahin mahdollinen naapuruston kyttääjä, sitä vain sattuu huomaamaan monia asioita kun tuossa pihassa on paljon lasten kanssa, kysykää vaikka keneltä! Oppii ainakin tietämään, ketkä asuvat tässä oikeasti ja ketkä ovat jotain satunnaisia hengaajia. En tosiaan tee mitään valituksia siitä, että joku vetää vessaa kympin jälkeen.. Paremminkin pelkään, että joku tekee valituksen meidän kovaäänisestä pitkään kestävästä pyykkikoneesta, joka saattaa joskus lingota puolivahingossa vielä kymmenen jälkeenkin. ups.