kuun alku

Aaaaaaaa!!! Nyt se koitti! Joulukuu! Tai siis oikeastaan se koitti jo eilen, mutta välläkös häliä. Koitti kun koitti. Nyt on sitten laitettu tontut seinään (ja opetettu kuopusta sanomaan "tonttu") ja joulupallot kattoon. Tämä on oikeasti ihan hirveää aikaa, koska: Ensinnäkin joulua odottaa kuin kuuta nousevaa ja koko homma onkin ohi ennen kuin edes tajuaa sen alkaneen ja toiseksi aina vannoo olevansa järjestelyissä ajoissa ja silti ei koskaan ole. Kääk! Karsee stressi jo valmiiksi! Ei vaan. Ei ole. Tänään on ainakin rennosti kuunneltu joulumusaa ja keitelty riisipuuroa ja sekahedelmä-keittoa. Ei oltukaan aikasemmin tehty sitä keittoa, vaan yleensä on syöty ihan vaan kanelin kanssa puurot, mutta isäntä halusi ja tekikin itse koko sopan. Tänään leivottiin myös kaverini blogin perusteella punaviinisuklaakakkua, joten kovasti on myös tuoksunut joululle.

Tämä viikko oli aivan mahtava! Todella hyvä ystävämme, joka on oikeastaan enemmän kuin pelkkä ystävä, oli meillä pitkästä aikaa kyläilemässä tuolta muilta mailta! Ei oikeastaan tehty mitään järkevää, katseltiin kuvia ja höpöteltiin kaikennäkösiä juttuja. Lapset, erityisesti vanhempi, jonka kummitäti tämä ystävä on, olivat ihan pähkinöinä. Jee. Kivaa äidillekin kun oli päivälläkin seuraa ja pystyi hieman helpommin järjestämään kerhoonvientiä sun muuta. Se on välillä todella pienistä jutuista kiinni, miten arki rullaa eteenpäin.

Hauskaa myös kun saatiin lunta! Ja paljon tulikin! Valitettavasti lumen mukana tuli myös hirveät pakkaset jotka kuulemma kovenevat vain entisestään... Siis muuten minulla ei ole mitään pakkasta sinänsä vastaan, mutta kun huomasin tänään, että jalka-parkani jäätyvät noin kolmessa sekunnissa, joten kysyn vaan, että miten ihmeessä tarkenin viime vuonna? Häh? Miten? Suunnittelen vakavissani jotain kuomia tai muita yhtä trenthikkäitä bootseja.

Tänään kävi myös sellainen kömmähdys, että jäätiin esikoisen kanssa varastoon lukkojen taakse. En huomannut laittaa oven väliin semmoista kalikkaa estämään sen sulkeutumista, koska yleensä varastosta on päässyt ihan hyvin pois, niin jumiin jäätiin. Alkoi vähittellen ahdistaan, kun mies ei vastannut, kukaan ei kuullut kun koitettiin koputtaa oveen (poikakin huuteli, että "onko siellä ketäääään???!!!"), eikä tiennyt keneltä olisi soittanut apua.. Onneksi sain sitten naapurin puhelimella kiinni, joka ystävällisesti tuli avaamaan meille oven. Huh. Kiitokset pelastajalle! Poikakin ehti näet siinä jo kysellä, että "päästäänkö me ikinä täältä pois?".. Mistä lie moisen dramaattisuuden? Ei varmaan ainakaan äidiltään. Eihän me siis loppujen lopuksi kauaan jumissa oltu, mutta pitkältä se aika tuntui, kun oli niin hullun kylmäkin. Mutta onneksi kaikki päättyi onnellisesti.

Nyt sitten kohti uutta viikkoa! Tänään on jo seurattu Tanssii tähtien kanssa-finaali ja nyt vielä viime hetket Big brother-finaalista. Ihan finaalissa ollaan siis! MOIDO! :)