pieni poikamme syntyi kiireellisellä sektiolla rv 39+4 helmikuussa 2008. muuten kaikki sujui melko mallikkaasti, mutta imetys oli jostain syystä hyvin kivuliasta ja maitoa ei tullut niin paljon kuin poika olisi syönyt. aluksi mentiin osittaisella imetyksellä ja pullomaidolla, kunnes, pojan ollessa 3kk, päätin että nyt loppuu imetys. eihän siinä, olihan se hirmu kätevää, kun piti olla jo lämmittämässä pulloa ennen kuin imetys lakkasi. erityisesti kun isäntä ei ollut kotona. muuten se lapsi oli kuin unelma. aina tyytyväinen ja perusterve, ensimmäinen korvatulehduskin oli vasta n 3-vuotiaana. helpolla siis päästiin. kunhan sai ruokaa ja unta, niin hyvin meni. :) Nykyään hän on semmoinen ihana uhma.. siis tahtoikäinen kullanmuru. Kovasti hakee omia rajojaan ja sekös äitimuoria ilahduttaa. No, jos hänestä sillä tulee fiksu kansalainen, niin senkus uhmatkoon. Toistaiseksi on jaksettu ihan hyvin kaikenmaailman kiukuttelut, vaikka niitä onkin lähes päivittäin. Ehkä tää pikkusiskon maailmaantulokin järkytti hieman.
Tyttäremme syntyi hätäsektiolla rv 41+0 syyskuussa 2011. Pelkäsin koko raskausajan sektiota ja halusin päästä synnyttämään, koska esikoisemme synnytys ei ollut kunnolla ehtinyt edes alkamaan kun jo mentiin sektioon. Niinpä siinä vain kävi, että kun lääkäreiden huolestuneet ilmeet, jotka olivat vielä edellisestä kerrasta tuoreessa muistissa, kertoivat meille, että kaikki ei ole hyvin, alettiin taas valmistautua henkisesti sektioon. Seuraava synnytys meneekin sitten suoraan leikkurin kautta.
Neiti on ainakin tähän asti ollut haastavampi tapaus kuin veljensä. Hirveet rintaraivarit monta kertaa päivässä ja päikkäreille saaminen on lähes ihme. Ulos nukuttaminen on haastavaa ja autossa viihtyminen on ottanut aika koville ainakin tähän asti. Eli täysin päinvastoin kuin veljensä. Poika viihtyi autossakin aina tosi hyvin ja edelleen nukahtaa autoon, siskon kiljumisesta huolimatta.
joku muu otsikko olisi ollut ehkä vähän järkevämpi...
VastaaPoista